Search results for "tiedepolitiikka"

showing 10 items of 37 documents

Syvällä sydänmaassa – Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu

2013

Syvällä sydänmaassa – Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu -näyttely kertoo kahden arkkitehdin, Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin, tunnetusta Venäjän Karjalan tutkimus- ja keräysmatkasta kesällä 1894. Matkasta julkaistiin kaksiosainen Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja -teos, joka on myöhemmin arvioitu arkkitehtuurin Kalevalaksi ja taideteollisuuden klassiseksi tiennäyttäjäksi. Suurelle yleisölle on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi se, että Blomstedt ja Sucksdorff työskentelivät ahkerasti myös nykyisen Kainuun alueella. Arkkitehdit viipyivät Kainuun sydänmailla lähes kolme heinäkuun ensimmäistä viikkoa maalaten, piirtäen ja tallentaen esineitä. nonPeerReviewed

politics of sciencemuseologiataidehistoriasoveltava tutkimusperustutkimustiedepolitiikkalcsh:NX440-632lcsh:History of the artsTahiti
researchProduct

Tutkijankoulutuksen ja tutkimustoiminnan tulosten tehokkaampi hyödyntäminen : yhteenveto käydystä tiede- ja koulutuspoliittisesta keskustelusta

2021

pätevyystohtoritkansanedustajatkorkeakoulututkinnottiedepolitiikkatohtorikansanedustajaturakehitystohtorintutkinnottiedestrategiakoulutuspolitiikka
researchProduct

Tutkimusleikkaukset ovat lyhytnäköistä politiikkaa

2021

Pääkirjoitus 3/2021.

pääkirjoitusPääkirjoituksetpääkirjoituksettiedepolitiikkayliopistottutkimusrahoitus
researchProduct

Alma materin isoveli valvoo

2022

rekrytointivertaisarviointi (tieteellinen julkaiseminen)kokemuksethenkilöarviointifeministinen tutkimusakateeminen arviointiuusliberalismitiedepolitiikkatutkijaturakehitystutkimusrahoitusSQS – Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti
researchProduct

Tieteen objektiivisuuden ehdoista

2016

Jyväskylässä 5.9.2015 pidetty Lectio Praecursoria.

sosiaalinen epistemologiaHeather Douglastieteellinen tietotieteen luotettavuusobjektiivisuustiedetiedepolitiikkaLektiotHelen Longino
researchProduct

Max Weberin lukutapoja

2018

Max Weber on tämän päivän akateemisessa keskustelussa ajankohtaisempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Aikaisempaa historiallisempi ja kriittiseen editioon nojaava tutkimus on muuttanut sovinnaista kuvaa Weberistä. Tässä julkaisussa muutamat suomalaiset politiikan ja lähialojen tutkijat pohtivat omaa suhdettaan Weberin ajatteluun. Lisäksi teoksen toimittajat esittävät katsauksen suomalaisen politiikan tutkimuksen tapoihin kirjoittaa Max Weberistä.

sosiaalityösosiaalipolitiikkapolitiikkaWeber MaxtietoteoriaSuomivaltio-oppimetaforattiedepolitiikkaRanska
researchProduct

Bridging existing and new approaches for science, technology and innovation cooperation between Finland and Africa : report

2018

strategiatinnovaatiopolitiikkakansainvälinen yhteistyötutkimuspolitiikkatiedepolitiikkayhteistyöteknologiapolitiikkainnovaatiot
researchProduct

Keskittyvä tiedepoliittinen valta : tutkimuksen ohjauskeinot valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksessa

2015

Tutkimukseni kohteena ovat vuoden 2014 valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksessa uudistetut tutkimuksen tiedepoliittiset ohjauskeinot. Uudistuksessa mm. yhdisteltiin tutkimuslaitoksia suuremmiksi yksiköiksi, vahvistettiin niiden ohjauskeinoja ja poikkihallinnollisia yhteistyörakenteita sekä perustettiin niiltä siirretyllä rahoituksella uudet strategisen tutkimuksen ja valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan kilpaillut rahoitusvälineet, joita valtioneuvosto ohjaa päättämällä tutkimuksen teema- ja painopistealueista. Uudistuksen tavoitteena oli, että tutkimus toimisi ”yhteiskunnan kehittämisen ja päätöksenteon strategisena resurssina”, ja mahdollistaa sen ”…

strateginen tutkimushallintopolitiikkahallintotutkimuslaitoksetvaltioneuvostotutkimustiedepolitiikkatutkimusrahoitusvalta
researchProduct

Professoreiden muuttuvat rekrytoinnit ja sen vaikutukset yliopistoissa

2022

Suomalaisissa yliopistoissa on yleistynyt professorien ”tenure track” -uramalli, joka korostaa tutkimuksen tekemistä. Alustavissa tutkimuksissa näyttää siltä, että mallilla saattaa olla pidemmän päälle haitallisia vaikutuksia professorikunnan monimuotoisuudelle. nonPeerReviewed

tenure trackrekrytointitutkimustyökorkeakoulupolitiikkaSuomiprofessorittiedepolitiikkaopetustyöarviointikansainvälistyminenyliopistoturakehitys
researchProduct

Toisto on tiedepolitiikan ydin – 50 vuotta tiedepolitiikkaa

2022

Reetta Muhonen ja Taina Saarinen tarkastelevat tässä artikkelissa suomalaisen tiedepolitiikan historiallisia trendejä ja niiden yhtymäkohtia. Samat teemat tuntuvat toistuvan vuodesta toiseen, minkä monesti ajatellaan kertovan tiedepolitiikan heikosta toteutuksesta. Kirjoittajat haluavat kuitenkin ajatella, että näiden teemojen toistuminen kertoo pikemminkin niiden tärkeydestä. nonPeerReviewed

tiedelehdettiedehistoriavaikuttavuussivistystrenditTiedepolitiikka (lehti)tutkimusetiikkaTiedepolitiikka-lehtimarkkinatyhteiskunnalliset vaikutuksetArtikkelittiedepolitiikkatieteellinen julkaisutoimintaTiedepolitiikka
researchProduct