Search results for "tiedontarve"
showing 8 items of 8 documents
Liiketoimintatiedon hallinnan soveltuvuus urheiluorganisaation käyttöön : case AKK Sports Oy
2016
Nykyisessä tietoyhteiskunnassa johtamisen roolin tulisi perustua aiempaa enemmän liiketoimintatietoon, joka on systemaattisempaa ja ennakoivampaa kuin ennen. Tietotarpeiden määrittäminen ja tunnistaminen toimii lähtökohta- na tiedolla johtamisen prosesseissa ja tehokkaan liiketoimintatiedon hallinnan hyödyntämisessä. Liiketoimintatiedon hallinta on toimintaa, jonka avulla orga- nisaatio kerää, analysoi, jakaa ja hyödyntää oman toimintansa kannalta merkit- tävää liiketoimintatietoa. Kypsyysmallien tarkoitus on tuottaa organisaatiosta analyyttinen arviointi, joka toimii tukipilarina organisaation kehittymisproses- sissa. Kypsyysmalleja käytetään kuvaamaan, selittämään ja arvioimaan organi- sa…
Toimintaterapeuttien ja vanhempien yhteistyö toimintaterapiassa lapsille, joilla on CP-oireisto
2017
Tutkimuksessa selvitettiin toimintaterapeuttien ja vanhempien välistä yhteistyötä Kelan järjestämässä vaikeavammaisten kuntoutuksessa lapsille, joilla oli CP-oireisto. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa, joka oli kerätty Kelan kuntoutuksen avopalveluja tuottaneilta toimintaterapeuteilta vuosina 2008–2009. Aineisto kerättiin The Measure of Processes of Care for Service Providers -itsearviointimittarilla (MPOC-SP), jolla kysyttiin palveluntuottajilta, kuinka paljon he olivat toteuttaneet asiakaslähtöisiä toimintatapoja yhteistyössään lasten vanhempien kanssa. Tämän tutkimuksen aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Tutkimuksen tuloksina oli, että lasta kuntouttavista toimintaterapeuteista 92 …
Elintarviketeollisuuden informaatio- ja tietojärjestelmätarpeet alkutuotannosta : mitä sianlihan tuotantoketjussa tulisi tulevaisuudessa kehittää?
2013
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää elintarviketeollisuuden informaatio- ja tietojärjestelmätarpeita sianlihan alkutuotannosta. Tutkimuksen tuloksena luotiin viisi konseptia sianlihantuotannon kehittämiseksi. Konsepteissa kuvataan elintarviketeollisuuden informaatio- ja tietojärjestelmätarpeita alkutuotannosta, tulevaisuuden tavoitteita sianlihatuotannon kehittämiseksi, nykytuotannon haasteita, sekä potentiaalisia lisäarvoa tuottavia palvelutuotteita. Tutkimuksessa otetaan huomioon uusimmat teknologiset mahdollisuudet, joita hyödyntäen ruokaketju voi kehittää toimintansa vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä, sekä jäljitettävyyttä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa tutkimu…
Kansalaisten tiedontarpeet ja viestintäteknologian käyttö sekä sosiaalisen rooli poikkeus- ja vaaratilanteissa
2014
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia tiedontarpeita tavallisilla kansalaisilla on ja mitä viestintäteknologiaa he käyttävät poikkeus- ja vaaratilanteissa. Lisäksi haluttiin tutkia kansalaisten sosiaalisen median käyttöä ja sitä, kuinka sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää poikkeus- ja vaaratilanteissa. Tutkimuksen teoreettisessa osassa käsitellään kriisiviestintää ja sosiaalista mediaa. Kriisiviestintää käsitellään kansalaisen näkökulmasta ja siitä, millaista viestintäteknologiaa poikkeus- ja vaaratilanteissa voidaan hyödyntää. Sosiaalisen median luku käsittelee sitä, kuinka sosiaalista mediaa voidaan käyttää poikkeus- ja vaaratilanteissa. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin…
Polven nivelrikkopotilaiden tiedon tarpeet potilasohjauksessa
2014
Tiedontarvetta terveydestä : 15-69 -vuotiaiden suomalaisten kokema terveystiedon tarve ja sitä selittävät sosiodemografiset tekijät
2003
Elektronisesti tallennetun tiedon hankinta yksilön tiedontarpeiden näkökulmasta
2006
Tietopyynnöt viranomaisille : kehittävä, yhteisöviestinnällinen näkökulma
2011
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta velvoittaa viranomaiset vastaamaan kenen tahansa tekemiin tietopyyntöihin ja joko antamaan haluttu tieto tai perustelemaan, miksi näin ei tehdä. Tietopyynnöt ratkaistaan tapauskohtaisesti. Toisaalta käsittelyyn käytetty aika ja työ ovat pois viranomaisorganisaation ydintehtävän suorittamiseen käytetyistä voimavaroista. Tästä syystä tietopyynnöistä pitäisi selvitä mahdollisimman vaivattomasti. Mutta toisaalta esimerkiksi stakeholder-etiikka velvoittaa viranomaisorganisaation varmistamaan, että tiedonhankkija saa haluamansa tiedot. Lainmukaisesti ja eettisesti toimivan viranomaisorganisaation täytyy ponnistella sovittaakseen yhteen nämä kaksi vaatimu…