Search results for "tieto- ja viestintätekniikka"
showing 10 items of 190 documents
Tietotekniikan valtakunnallisten oppisisältöjen toteutuminen Keski-Suomen peruskoulujen opetuskäytänteissä
2017
Tutkimus sai alkunsa kiinnostuksesta uusia Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita kohtaan. Vuonna 2014 hyväksytty POPS asettui erityisesti tieto- ja viestintätekniikan opetuksen osalta vastaamaan perusopetuksessa havaittuihin puutteisiin ja ongelmiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitä uusia sisältöjä POPS14 tuo tietotekniikan opetukseen sekä kuinka noiden sisältöjen opetus toteutuu koulujen arjessa. Tutkimuksessa tunnistettiin tyypilliset ja yleisesti käytössä olevat TVT:n opetusmenetelmät ja niitä pyrittiin kuvailemaan laadullisen tutkimuksen keinoin. Tavoitteeseen päästiin lähinnä Opetushallituksen julkaisuihin kohdistuneen kirjallisuuskatsauksen, Keski-Suomen peruskouluj…
Kotona asuvien 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys koronapandemian aikana
2022
Koronapandemia on vaikuttanut monella tavalla yhteiskuntien ja yksittäisten kansalaisten elämään kaikkialla maailmassa. Pandemian hillitsemiseksi asetetut tapaamis ja liikkumisrajoitukset nostivat keskusteluun ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyden. Tässä kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan 60 vuotta täyttäneiden kotona asuvien ihmisten yksinäisyyttä koronapandemian aikana. Aineiston muodostavat 22 kansainvälistä artikkelia, jotka valikoituivat järjestelmällisen kirjallisuushaun avulla neljästä tietokannasta. Artikkelien mukaan 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys oli pandemiaaikana yleisempää kuin ennen pandemiaa ja lisääntyi erityisesti laajimpien rajoitusten aikana…
PROFIT-projektin vaikuttavuusraportti
2012
Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen yläkoulun kemian opetuksessa
2013
Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli kouluttaa Riihimäen kemian opettajia tieto- ja viestintätekniikan (TVT) pedagogisessa käytössä. Koulutus suunniteltiin kyselytutkimuksen vastausten perusteella. Tutkimuksessa haluttiin kartoittaa sitä, miten kemian opettajat hyödyntävät TVT:tä opetuksessaan ja minkälaisia toiveita heillä on räätälöitävälle täydennyskoulutukselle. Täydennyskoulutuksessa opettajat kokeilivat ChemSketch-visualisointiohjelman toimintaa ja he saivat koulutuksesta mukaansa harjoitustyöohjeen. Tuon harjoitustyöohjeen avulla opettajat voivat ottaa kyseisen ohjelman käyttöönsä omassa kemian opetuksessaan. Koulutuksessa opettajat tutustuivat myös mittausautomaatiolaitteen…
Etäteknologian vaikuttavuus vyötärön ympärysmittaan ja rasvaprosenttiin liikuntaa sisältävissä painonpudotusinterventioissa : järjestelmällinen kirja…
2017
Teknologian vaikuttavuutta painonhallintaan on tutkittu paljon, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia (Hutchesson ym. 2015). Painonpudotustutkimuksissa tulosmuuttujina on yleensä ollut kehon massa tai painoindeksi. Nämä eivät kuitenkaan erottele lihaksiin liittyvää massaa rasvaan liittyvästä massasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia etäteknologian vaikuttavuutta vyötärön ympärysmittaan ja rasvaprosenttiin liikuntaa sisältävissä painonpudotusinterventiossa verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Aineistoa kerättiin kahdeksasta tietokannasta: EMBASE, CENTRAL, Ovid MEDLINE, CINAHL, PsycINFO, PEDro, WoS sekä OT-Seeker. Haku tehtiin ajalta 1/2000 – 1/2016 hyödyntäen Cochrane-katsausten …
A SOLUTION TO THE DILEMMA BETWEEN R&D EXPANSION AND THE PRODUCTIVITY DECLINE: LESSONS FROM THE R&D MODELS IN AMAZON AND FINLAND
2019
As a consequence of the two-faced nature of information and communication technology (ICT), a majority of ICT leaders have been confronting the critical problem of a dilemma between R&D expansion and productivity decline in the digital economy. However, Amazon has been able to accomplish a skyrocketing increase in R&D and market capitalization. Finland has also accomplished balanced advancement not only of welfare but also economic resurgence. This paper attempted to elucidate the miracle of two ICT leaders. By means of a comparative empirical analysis of respective development trajectories, the sources of their success were analyzed thereby the comparative advantage and disadvantag…
Consumption behavior of eco-friendly products and applications of ICT innovation
2021
The purchase of eco-friendly products is encouraged by the governments due to its contributions to the sustainable development of the environment. It is therefore important to examine factors influencing the purchase of eco-friendly products. Based on the attitude-behavior-context (ABC) theory, this paper constructs a conceptual model, which explores how a consumer’s perceived effectiveness affects individuals’ purchase of eco-friendly products. In details, this paper attempts to examine the mediating role of consumption attitude of eco-friendly products, as well as the moderating effect of applications of information and communication technologies (ICT) innovation. Moreover, by building a …
Klassikkopaletti 2.0 : kirjallisuuden opetuksella tulevaisuuden taitojen opetukseen ja takaisin
2014
Tutkin pro gradu -tutkielmassani, miten opetusharjoittelun yhteydessä lukion ÄI5 Teksti, tyyli ja konteks-ti kurssille luodun blogipohjaisen Klassikkopaletti-internetsivuston ja siihen liittyvän työskentelyn kautta voidaan opettaa kirjallisuuden klassikoita ja tulevaisuuden taitoja. Tulevaisuuden tai 2000-luvun taidoilla tarkoitetaan nykyajan ja tulevaisuuden toimintaympäristöissä tarvittavia ajatteluun, työskentelytapoihin ja välineisiin sekä maailmassa vastuullisesti elämiseen liittyviä taitoja. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää (kirjallisuuden) opetusta hahmottelemalla Klassikkopaletin ja sen pedagogisen käytön kehittämisen kautta suuntaviivoja paremmalle opetukselle. 2010-luvulla ope…