Search results for "toiveet"
showing 10 items of 10 documents
Kontiolahtelaisten nuorten toiveet kunnan liikuntapaikoista ja -palveluista
2017
Lauri Kontkanen (2017). Kontiolahtelaisten nuorten toiveet kunnan liikuntapaikoista ja - palveluista. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto, 68 s, 1 liite. Tausta. Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia nuorten liikuntapaikka ja -palvelutoiveita Kontiolahdella. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat nuorten eniten harrastamat liikuntalajit, ja missä liikuntaseuroissa he liikkuivat. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnan harrastamisen esteitä. Tutkimukseni on jatkoa syksyllä 2013 valmistuneelle Kontiolahden liikuntapaikkasuunnitelmalle, jonka sain kunnalta tehtäväksi. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus syventää tietoa last…
Kuudennelle luokalle yläkouluun : oppilaiden ennakkokäsityksiä ja kokemuksia
2011
Liikunnan- ja terveystiedon opettajien koulutustoiveita
2015
Kettunen Katja, 2015. Liikunnan- ja terveystiedonopettajien täydennyskoulutustoiveita. Liikuntapedagogiikan pro gradu –tutkielma. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yli-opisto, 90s. Tutkielmassa selvitettiin liikunnan- ja terveystiedon opettajien koulutustoiveita Liikunnan ja terveystiedon opettajat ry:lle (Liito ry). Tavoitteena oli selvittää millaista koulutusta lii-kunnan- ja terveystiedon opettajat haluaisivat Liito ry:n järjestävän, miten kiinnostus jakautuu naisilla ja miehillä sekä millaisista yksittäisten aihealueiden koulutuksista eri-ikäiset naiset ja miehet ovat kiinnostuneita. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusotteena on fenomenografia. Tutkielman koh-dejoukkona o…
Erään maaseutukoulun kuudesluokkalaisten talvilomatoiveet ja talviloman vietto vuonna 2001
2002
Pilvilinnoja vai ihan oikeita unelmia? : haaveen käsitteen laadullinen tarkastelu
2009
"Ei mitään hengen hätää" : perheen perustamista koskevat odotukset ja toiveet muotoutuvassa aikuisuudessa
2017
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten aikuisten odotuksia ja toiveita perheen perustamiseen liittyen. Taustalla vaikuttavana ilmiönä oli syntyvyyden lasku ja perheen perustamisen siirtäminen. Aineisto kerättiin haastattelemalla kahtakymmentä lapsetonta 18–25-vuotiasta, kymmentä naista ja kymmentä miestä. Tutkittavat edustivat sekä korkeakoulutettuja että toisen asteen koulutuksen käyneitä. Puolistrukturoidut teemahaastattelut toteutettiin touko–kesä- kuussa 2017 viidellä eri paikkakunnalla. Kyseessä oli laadullinen fenomenografinen tutkimus. Tutkimuksemme perusteella nuorten aikuisten odotuksia ja toiveita jäsentää kolme keskeistä ulottuvuutta: odotusten ja toiveiden ajoittuminen …
Asumisnormit vai yksilölliset haaveet? Asumistoiveet eri elämänvaiheissa
2017
Aiempien tutkimusten perusteella eri-ikäiset suomalaiset toivovat asumiseltaan samankaltaisia asioita. Yhtenäisiä asumisen toiveita on selitetty kulttuurisidonnaisilla normeilla, jotka perustuvat paitsi virallisiin säädöksiin myös vähitellen normaaleiksi muodostuneisiin käsityksiin. Normit luovat yksilöille ymmärrystä siitä, mitä asumiselta tulisi toivoa. Yleisen ihanteen alle kätkeytyy normeista poikkeavia asumisen toiveita, haaveita ja intohimoja, jotka kytkeytyvät esimerkiksi yksilöiden elämänvaiheeseen, arvoihin ja ikään. Tämä tutkimus tarkastelee nuorten ja myöhäiskeskiikäisten aikuisten asumistoiveita sekä normien ja haaveiden ilmenemistä näissä toiveissa. Tutkimuksen aineisto kerätti…