Search results for "työntekijä"

showing 10 items of 344 documents

Maahanmuuttotyön yksinkertainen lähtökohta : muistimmeko kysyä ennen kuin oletimme?

2018

Sosiaalityöntekijöiden maailmassa kuohahti, kun sanomalehti Karjalainen julkaisi nimettömän ”Sosiaalityöntekijä X:n” kirjoituksen turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten herättämistä tunteista sosiaalitoimessa ja kuntatyöntekijöiden keskuudessa laajemminkin. Sosiaalialan ammattiliitto Talentian ammattieettinen lautakunta tuomitsi kirjoituksen ammattietiikan vastaiseksi ja sosiaalityön ammattilaiset keskenään epäilivät, ettei kirjoitus olisi sosiaalityöntekijän kynästä laisinkaan siinä esiintyneiden ilmeisten asiavirheiden vuoksi. Sosiaalialan ammattilainen tuskin myöntäisikään olevansa rasistinen tai toistavansa työssään toiseutta tuottavia, toisin sanoen syrjiviä toimintatapoja. Asiantunteva …

sosiaalityömonikulttuurisuusammattietiikkasosiaalityöntekijätmaahanmuuttajat
researchProduct

Kulttuuriset ennakkoluulot sosiaalityön ongelmanmäärittelyn resursseina : esimerkkinä kunniaan liittyvä väkivalta

2023

Esitys perustuu vielä työn alla olevaan artikkelikäsikirjoitukseen, jonka olen kirjoittanut pro gradu -tutkielmani ”Kunnia, etnisyys ja kulttuuri. Sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniaan liittyvästä väkivallasta” (Elfving 2017) pohjalta. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten sosiaalityöntekijät määrittelevät ongelmia kunniaan liittyvän väkivallan tapauksissa. Aineistoni perusteella sosiaalityöntekijät käyttävät kulttuurisia ennakkoluuloja ongelmanmäärittelyn resursseina. Väkivaltaisuuden katsotaan olevan kiinteä osa ”muslimikulttuuria” ja sen perinteitä. Väkivallan mahdollistaa naisen huono asema. Asiakkaan muslimitausta erotetaan suomalaisuudesta tarkkarajaisesti ja sillä selitet…

sosiaalityömuslimitennakkoluulotrodullistaminenkunniaväkivaltasosiaalityöntekijätuhritetnisyyssukupuoli
researchProduct

Parisuhdeväkivallan kohtaaminen maaseudun sosiaalityössä

2009

Raija Lindqvist tarkastelee, millaista on naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan kohtaaminen maaseudun sosiaalityössä. Pienten maaseutukuntien asukkailla on samanlaisia vaikeuksia kuin kaupungeissakin, mutta maaseudulla on pienemmät resurssit vastata ongelmiin.Sosiaalityöntekijät määrittelivät parisuhdeväkivallan vahvemman vallankäytöksi. He yhdistivät parisuhdeväkivallan sukupuolten välisiin epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Parisuhdeväkivalta ymmärrettiin myös oireeksi parisuhteen muista ongelmista, kuten esimerkiksi vuorovaikutusongelmaksi. Alistavaa, kontrolloivaa ja fyysistä valtaa käyttää yleensä mies ja uhri on nainen. Parisuhdeväkivallan kohtaamista maaseudun sosiaalityössä kuvaa …

sosiaalityönaisetparisuhdemaaseutuväestöasiakassuhdeperheväkivaltalähisuhdeväkivaltasosiaalityöntekijät
researchProduct

Ecological Theories

2017

sosiaalityöperson-in-environmentympäristösosiaalityöntekijätteoriat
researchProduct

Sosiaalityöntekijät rakenteellisen sosiaalityön toteuttajina

2022

sosiaalityörakenteellinen sosiaalityösosiaalityöntekijät
researchProduct

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vallasta

2014

Tutkielmani keskittyy vallan ilmenemiseen lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkielman tavoitteena on selvittää lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vallasta tekemässään työssä. Lisäksi pyrkimyksenä on selvittää valtaa yleisellä tasolla sekä lastensuojelun keskeisiä periaatteita niin nykypäivänä kuin historiallisestikin tarkasteltuna. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa vallan ilmenemisestä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tutkielma on laadullinen ja sen aineisto on kerätty haastattelemalla viittä lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Kaikki haastattelemani sosiaalityöntekijät tekivät haastattelujen aikaan lastensuojelun sosiaalityötä. Kolme haastateltavaa sos…

sosiaalityösisällönanalyysilastensuojelutyönohjaussosiaalityöntekijätvalta
researchProduct

Eksistentiaalisia näkökulmia sosiaalityöhön : asiakastyön mielekkyyttä ja merkitystä etsimässä

1990

sosiaalityösosiaalinen muutoseriarvoisuussyrjäytyminensosiaalityöntekijät
researchProduct

Työn imua tuottavat tekijät lastensuojelutyössä työntekijöiden kertomana

2016

Tutkimuksessa tarkastelen varsinaissuomalaisen kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sekä sosiaaliohjaajien työhyvinvointia. Teoreettisesti työhyvinvointi ja -pahoinvointi käsitetään eri ulottuvuuksina ja tutkimuksessani lähestyn työhyvinvointia positiivisen näkökulman kautta. Kiinnostukseni painottuu erityisesti siihen millaista sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työssä jaksaminen on ja millaiset tekijät tuovat voimavaroja työhön eli tuot-tavat heille työn imua. Aineisto on kerätty kahtena fokusryhmähaastatteluna. Kumpaankin haastatteluun osallistui neljä työntekijää. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla, jossa käytin apunani aineiston teemoittelua. Hyödynsin myös ain…

sosiaalityösosiaaliohjaajatlastensuojelutyöhyvinvointiRyhmähaastattelutyön imuSisällönanalyysisosiaalityöntekijät
researchProduct

Sosiaalityön eettisesti haastavat tilanteet sosiaalityöntekijöiden omissa kokemuksissa

2008

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella suomalaisten sosiaalityöntekijöiden kokemuksia omassa työssään kohtaamistaan eettisesti haastavista tai problemaattisista tilanteista. Tutkimuskysymyksiä ovat se, mitä eettistä harkintaa vaativat tilanteet sosiaalityön arjessa ovat, miten ne koetaan ja miten niistä selviydytään. Edelleen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä sosiaalityöntekijät puhetavoissaan jäsentävät sosiaalityön etiikalle, ja millaisten moraalikäsitysten viitekehyksestä he työtään toteuttavat. Tutkielman aineisto muodostuu yhdeksän sosiaalityöntekijän vapaamuotoisesta sosiaalityön eettisiä kysymyksiä käsittelevästä kirjoitelmasta. Kirjoitelmien kirjoittajat ov…

sosiaalityösosiaalityöntekijämoraalisosiaalityön tutkimushoiva-alahoivan etiikkaetiikkasosiaalityöntekijätmoraaliset valinnat
researchProduct

Tunteisiin vetoava uhripuhe ja osaamattomat sotebyrokraatit : esimerkkinä rakenteellinen sosiaalityö ihmiskaupan vastaisen työn parissa

2023

Esityksen lähtökohtana on sellainen ihmiskaupan vastaiseen työhön liittyvä julkinen ja viranomaiskeskustelu, jossa sotetoimijoita on vuosia arvosteltu siitä, etteivät ne tunne ihmiskaupan uhrin erityisasemaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saajina eivätkä siksi osaa auttaa uhreja oikein. Ratkaisuksi on tarjottu kokonaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintalogiikasta ja vakiintuneista oppirakennelmista irrallinen ”auttamisjärjestelmä”. Erityisasemalla on viitattu sisäministeriön alaisen auttamisjärjestelmän muotoutuneisiin totuttuihin toimintatapoihin, jotka eivät ole perustuneet lakiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, asiantuntijoiden ja organisaatioiden tehtäväksi…

sosiaalityötukimuodotsosiaalipalvelutrakenteellinen sosiaalityöihmiskauppaterveydenhoitoviranomaisetsosiaalityöntekijätuhrit
researchProduct