Search results for "työyhteisöt"
showing 10 items of 167 documents
Miten yhtenäiskouluista saadaan osallisuutta tukeva kaikkien koulu?
2023
Kouluyhteisöt joutuvat yhä useammin ratkaisemaan tilanteita, joista ei ole aikaisempaa kokemusta. Tämä edellyttää oppivaa toimintakulttuuria, joka tukee henkilöstön kehittymistä, yhteistyötä ja toimintatapojen uudelleenarviointia, professori Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopistosta kirjoittaa. nonPeerReviewed
Kuunteleminen työyhteisössä
2012
Tutkielmassa tarkastellaan johtajien sekä työntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia kuuntelemisesta työyhteisössä. Tavoitteena on ymmärtää kuuntelemisilmiötä ja luoda siitä kokonaiskuva yhden työyhteisön jäsenten näkökulmasta. Relationaalinen näkökulma ohjaa tarkastelua, ja kuunteleminen ymmärretään vuorovaikutussuhteessa olevaksi ilmiöksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen aineisto kerättiin kolmen johtajan ja kahdeksan työntekijän teemahaastatteluina. Tutkimushenkilöt määrittelevät kuuntelemisen esimerkiksi asian ymmärtämiseksi ja toisen huomioon ottamiseksi. Kuuntelemisen tärkeys muun muassa tiedonkulussa ja vuorovaikutussuhteiden ylläpidossa tuodaan esille, mutta sen arvostus koetaan va…
Negative Relationships in the Workplace
2019
A workplace is a network of various relationships, each with their own distinctive features. Negative coworker relationships, such as bullying relationships, may cause significant long-term emotional and psychophysical strain for the individuals involved, the coworkers who observe such relationships, and the entire organization. In contrast to an isolated workplace conflict, a negative relationship can include recurring patterns of dismissive and offensive communication or the perceived threat of such. This chapter explores nonvoluntary relationships that the participants are, to a certain extent, forced to maintain due to their shared office space and organizational goals. Because ending t…
Tunnetoimijuus ja sen tuki työssä
2020
Tunteiden keskeinen merkitys työssä tiedetään jo hyvin. Kuitenkin siitä, minkälaisten mekanismien ja prosessien kautta tunteet organisaatioissa vaikuttavat ja miten näitä voidaan edistää, tiedetään vielä vähän. Tässä teoksessa raportoitavan Työsuojelurahaston rahoittaman tutkimus- ja kehittämishankkeen tavoitteena oli tarkastella tunnetoimijuutta organisaation muutoksessa sekä sitä, miten tunnetoimijuutta voidaan tunneintervention avulla työpaikoilla tukea. Olemme erittäin kiitollisia Työsuojelurahastolle, että se on tukenut tätä tutkimusta ja auttanut näin lisäämään ymmärrystä siitä, kuinka organisaatioissa voidaan tukea tunnetoimijuutta eli aktiivista tunteiden tunnistamista, huomioimista…
Taitava Keski-Suomi -tutkimus Osa 2, Työelämäyhteistyö ammatillisessa koulutuksessa ja työyhteisöjen oppiminen
2005
Kohtaamisia kentällä : Soveltava keskusteluntutkimus ammatillisissa ympäristöissä
2021
Collaboration in practice : a study of language teacher collaboration
2010
Sink or swim : a study of novice English teachers in working life and their job satisfaction
2015
Julkisessa keskustelussa on ollut esillä huoli opettajien jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Erityisinä huolenaiheina ovat olleet aloittelevat ja nuoret opettajat, jotka tuntuvat vaihtavan alaa nopeasti valmistumisen jälkeen. Tutkimuskirjallisuudessa siirtymävaihetta opiskelijasta opettajaksi on kuvattu mm. alkushokiksi sekä selviytymisvaiheeksi, joka määrittää, pysyykö noviisiopettaja valitsemallaan uralla, vai päättääkö hän luopua ammatistaan kasvaneen työtaakan seurauksena. Tämä tutkimus käsittelee suomalaisten vastavalmistuneiden englanninopettajien työtyytyväisyyttä kvalitatiivisesta näkökulmasta. Lisäksi tutkimus selvittää, kuinka hyvin nykyinen opettajankoulutus valmistaa opettajaopiske…
Vuorovaikutus työyhteisössä ja työyhteisöön kiinnittyminen
2020
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tulokkaan kiinnittymistä uuteen työyhteisöön työyhteisön vuorovaikutuksen sekä työyhteisön vertaissuhteissa ilmenevän sosiaalisen tuen kautta. Työyhteisöön kiinnittymistä tulisi tutkia, koska kiinnittymiseen johtavien tekijöiden ymmärtäminen olisi hyödyllistä yrityksille ja organisaatioille. Kun kiinnittymisen syyt ymmärretään paremmin, voidaan uusia työntekijöitä tukea kiinnittymisessä. Tutkimuksessa haettiin vastauksia siihen, miten vuorovaikutus kytkeytyy tulokkaiden työyhteisöön kiinnittymiseen. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa henkilöä, jot…
Naurun voimalla yli ankeiden aikojen : huumori entisen työyhteisön muistelussa
2020
Arvio teoksesta Naarminen, Niina. Naurun voima. Muistitietotutkimus huumorin merkityksistä Tikkakosken tehtaan paikallisyhteisössä. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. 2018. 427 s. ISBN: 978-952-5976-63-2. nonPeerReviewed