Search results for "tyttökoulut"

showing 1 items of 1 documents

Koulukuri osana oppikoulunopettajan kasvatustyötä : oppilaiden rankaiseminen Kuopion tyttölyseossa 1963-1973

2015

1960-luvulla suomalainen koulujärjestelmä oli muutosten kourissa. Kansakoulun ja oppikoulun muodostama rinnakkaiskoulujärjestelmä korvautui 1970-luvun kuluessa vaiheittain yleisellä ja yhtäläisellä peruskoululla. Peruskoulumuutokseen johtaneet kehityskulut muuttivat myös oppikoulunopettajien asemaa ja työnkuvaa. Etenkin keskikouluasteen massoittuessa aikaisemmin valikoidun oppilasaineksen kanssa työskennelleet oppikoulunopettajat kohtasivat vaihtelevan tasoisia oppilaita erilaisista taustoista. Uuden, oppilaan yksilöllistä kehitystä sekä sosiaalista ja demokraattista kasvatusta ajavan pedagogiikan vaatimukset kohdistuivat myös oppikoulunopettajiin. Yhteiskunnassa nousseet ja erityisesti opi…

pedagogiikkaKuopion tyttölyseokoulukurioppikouluopettajuustyttökoulutKuopiokoulukasvatus1900-lukukoulunuudistus
researchProduct