Search results for "työrauha"

showing 10 items of 29 documents

Kurinpidon ja opettajan auktoriteetin vaikutus oppimistuloksiin 7.luokan biologian laboratoriotyöskentelyssä

2017

Auktoriteetti on henkilö, jolla on valtaa muihin nähden. Opettajan auktoriteetin muodoista karismaattista auktoriteettia pidetään kaikkein tärkeimpänä. Auktoriteettinen opettaja voi saada luokan haltuun omalla luontaisella varmuudellaan. Kun auktoriteetti ei riitä, opettaja tarvitsee kurinpitokeinoja. Suomen perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Opettajan velvollisuus on huolehtia työrauhan säilymisestä luokassa. Yleisimpiä työrauhaongelmia kouluissa ovat puhuminen ilman lupaa ja joutenolo. Opettaja voi pitää luokassa kuria esimerkiksi ilmein, elein, sanallisin vaatimuksin ja yhteisten pelisääntöjen avulla. Työrauhaongelmia voidaan ennaltaeh…

auktoriteettikurinpitotyörauha (työyhteisöt)tutkiva oppiminenopettajat
researchProduct

"Työrauha ei käsittääkseni voi tulla taivaan lahjana, vaan sen eteen on tehtävä töitä" : opettajien kokemuksia työrauhan rakentamisesta

2016

Työrauha on koulumaailmassa asia, jonka jokainen opettaja kohtaa päivittäisessä työssään. Opettajan auktoriteetti eri muodoissa, vuorovaikutus ja yhteistyö ovat tutkimusten mukaan työrauhan rakentamisen ja ylläpitämisen avaintekijöitä. Niistä opettaja saa koottua itselleen sopivimmat työkalut työrauhan luomiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin opettajat luovat ja ylläpitävät työrauhaa luokassaan sekä millaisia haasteita he näkevät työrauhan ylläpitämisessä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimuksemme aineisto koostuu Opettaja-lehden keskustelupalstalla vuosina 2000–2015 työrauhaa käsittelevistä mielipidekirjoituksista (n=41). Analysoi…

auktoriteettivuorovaikutusTyörauhasosiaaliset taidottyörauha (työyhteisöt)työrauhahäiriöluokkatyöskentelyopettajatyhteistyöKvalitatiivinen tutkimusyhteistyökyky
researchProduct

Opettaja työrauhan rakentajana luokkahuoneen vuorovaikutuksessa

2018

Työrauhaongelmat ovat viimeaikoina herättäneet runsaasti peruskoulua koskevaa keskustelua. Vuorovaikutus työrauhan takaamiseksi kouluissa näyttää nousevan keskeiseksi opettajan asiantuntijuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää työrauhan rakentumista opettajan ja oppilaan välisessä vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on selvittää, millaisissa tilanteissa työrauha estyy ja millaisilla luokanhallintakeinoilla opettajat puuttuvat oppilaiden työrauhaa häiritsevään käyttäytymiseen. Neljää peruskoululuokkaa havainnoitiin yhden koulupäivän ajan, yhteensä viisitoista oppituntia. Aineistoanalyysinä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Oppilaiden työrauhaa häiritsevää käyttäytymistä …

hallintateachersopettajavuorovaikutuscomprehensive schoolkoulut (oppilaitokset)luokanhallintaschool childrentyörauha (työyhteisöt)opettajatmanagement (control)oppilaattyörauhaworking peaceperuskouluPharmacology (medical)Artikkelitschools (educational institutions)Prologi
researchProduct

Päivähoitohenkilöstön interventionistiset ja interaktionistiset menetelmät lasten ongelmakäyttäytymisen ratkaisemisessa : kyselylomaketutkimus Savonl…

2000

interventionistinen kasvatusnäkemystyörauhaongelmalapsetSavonlinnapoikkeava käyttäytyminenratkaisutinteraktionistinen kasvatusnäkemys
researchProduct

ProKoulu-malli näkyy työrauhan kehittymisenä ja hyvinvointina Varkauden kouluissa

2018

Varkauden kaupungin sivistystoimen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyö alkoi kolmiportaisen tuen verkostohankkeessa (ISKE). Hankkeen loputtua Varkaudessa oltiin halukkaita jatkamaan tutkimukseen perustuvan toimintamallin kehittämistä, aluksi kolmen koulun pilottikokeilulla. Tavoitteena oli löytää pysyvä ratkaisu oppilaiden kasvaviin käyttäytymisen ongelmiin ja samalla tukea opettajien työssäjaksamista. Jyväskylän yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin ProKoulu-tutkimushankkeen tuella luotiin toimintamalli, jonka toteuttamisvaiheita vuosien 2012–2017 aikana esitellään tässä artikkelissa. Tutkimus- ja kehittämistyötä ovat rahoittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Eu…

koulutschoolsosiaaliset taidotkoululaisettyörauha (työyhteisöt)VarkaustoimintamallitProKoulu-toimintamallikasvatuspsykologiainterventiokäyttäytymishäiriöt
researchProduct

Happohirviöistä maagereihin : välituntitoiminnasta virtaa luokkahuonetyöskentelyyn?

2015

learningoppiminenalkuopetusphysical activitytyörauha (työyhteisöt)luokkaopetusliikuntaleikitTapaustutkimusvälitunnitoppilaatalakouluelementary school recesschildrentarkkaavaisuusfyysinen aktiivisuuslapset
researchProduct

Svensk- och klasslärares erfarenheter och åsikter om arbetsro i klassrummet och dess upprätthållande

2011

Pro gradu –tutkielman tarkoituksena on selvittää työrauhaongelmien yleisyyttä, niiden ilmenemismuotoja sekä mahdollisia syitä, jotka johtavat rauhattomuuteen oppitunneilla. Lisäksi olemme kiinnostuneita selvittämään millaisia keinoja opettajilla on työrauhan saavuttamiseen. Suoritamme vertailevaa tutkimusta ala-asteen luokanopettajien sekä yläasteen aineenopettajien välillä, koska haluamme selvittää mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia edellä mainittujen kouluasteiden välillä. Käsittelemme tutkimuksessamme myös opettajankoulutusta ja selvitämme millaisia valmiuksia opettajat kokevat sen antaneen heille työrauha-asioihin ja luokanhallintaan liittyen. Tutkimuksessamme käytimme kvalita…

ledarskaptyörauhahäiriötauktoriteettiarbetsrooppitunnitstörningarluokkatyöskentelyauktoritetopettajatKvalitatiivinen tutkimusjohtajuus
researchProduct

Viidennen luokan oppilaiden näkemyksiä työrauhasta musiikin tunneilla

2012

Tutkimuksessa selvitettiin 5. luokan oppilaiden näkemyksiä musiikin tuntien työrauhasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista oppilaiden mielestä on hyvä ja huono työrauha musiikin tunneilla ja millaiset tekijät oppilaiden näkemysten mukaan vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Lisäksi selvitettiin, millaisia sukupuolten välisiä eroja näkemyksissä on ja miten oppilaiden näkemykset suhteutuvat opettajan näkemyksiin. Tutkimukseen osallistui 41 oppilasta saman koulun kahdelta rinnakkaiselta 5. luokalta. Tutkimusaineisto kerättiin tammikuussa 2012. Päämenetelmänä käytettiin kyselylomaketta ja lisämenetelmänä observointia. Kyselylomake sisälsi pääasiallisesti avoimia kysymyksiä lii…

musiikin opetustyörauhatyörauhahäiriohäiriötmusiikkikasvatusoppitunnitmusiikin tuntimusiikkiopetus
researchProduct

Tasapainoilua kurinalaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden välillä : oppilaiden ei-toivottuun käyttäytymiseen liittyvän ongelmanratkaisun kehittäminen …

1999

This qualitative study explores the problem-solving culture associated with students' challenging behavior in an upper comprehensive school (ages 13 to 16). Based on the findings, new possibilities are suggested for developing the problem­- solving culture in the Comprehensive School. The data consist of interviews, written stories by the participants, videotapes of the student welfare team mee­tings, official documents, and open answers to a questionnaire. Data were gathered from teachers, other school personnel, students, and students' parents. Data were organized around four themes: (1)definition of the situation, (2)sense of community, (3)social control, and (4)dealing with the student'…

peruskoulun yläastekulttuuriyhteisöllisyysComputingMilieux_COMPUTERSANDEDUCATIONkoulutyörauha (työyhteisöt)kouluympäristöperuskouluongelmanratkaisukäyttäytyminenoppilaatsosiaalinen kontrolli
researchProduct

Oppilaiden vai koulun ehdoilla? : yläasteen oppilashuoltoryhmä ongelmatapauksien kohtaajana

1998

peruskoulun yläastetyörauhahäiriötongelmanratkaisuoppilashuolto
researchProduct