Search results for "vaikeudet"
showing 10 items of 189 documents
Erityisluokkasiirtojen koettu tarve ja niiden yhteys oppilaan kirjoitustaitoon peruskoulun ensimmäisellä luokalla
2002
Suvussa esiintyvän lukemisvaikeusriskin yhteys motoriseen ja kielelliseen kehitykseen : tallaako lapsi kielensä päälle?
2006
Helena Viholaisen pitkittäistutkimus osoitti, ettei suomalainen kansanuskomus kielen päälle tallaamisesta pidä paikkaansa. Päinvastoin varhainen liikuntataitojen oppiminen edistää myös kielellisten taitojen oppimista. Tällainen kehityksen eri osa-alueiden kokonaisvaltaisuus toteutuu etenkin niillä lapsilla, joiden suvussa on ilmennyt lukemaan oppimisen vaikeuksia. Pulmat näyttävät lisäksi heijastuvan lukemisen ensivaiheisiin. Viholainen havaitsi myös, että varhain opitut liikkumisen taidot ennustavat melko hyvin myöhempiä liikuntataitoja.Liikuntataitojen oppimisen ongelmat ja kielellisten taitojen oppimisen ongelmat ilmenevät usein samoilla lapsilla. Samoin liikunnan ongelmat yhdistyvät use…
Yläkoululaisten oppilaiden näkemyksiä ja kokemuksia lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksista
2012
Työssäni tutkin yläkoululaisten oppilaiden näkemyksiä ja kokemuksia lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksista. Tutkimukseni tarkoituksena oli antaa puheenvuoro oppilaille, sillä aiemmat tutkimukset ovat hyvin vähän huomioineet lukivaikeuksisten oppilaiden omaa näkökulmaa. Pyrin selvittämään, miten oppilaat suhtautuvat omaan tilanteeseensa, miten lukivaikeus näkyy kouluarjen oppimistilanteissa, millaisina he kokevat erilaiset tukitoimet ja millaisia selviytymisstrategioita he käyttävät. Tutkimuksessani haastattelin kuutta yläkoululaista nuorta, joilla kaikilla oli kouluhistoriansa aikana todettu jonkinasteinen lukivaikeus. Haastatteluaineistoa analysoin sisällönanalyysin metodein. Tutkimuksessa k…
Ennaltaehkäisevä tuki : suuntaviivoja tutkimusperustaisuudelle
2015
Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä ennaltaehkäisevän tuen viitekehystä tukitoimien jäsentämiseen ja kuvata sen etuja tutkimuksen ja oppilaiden yksilöllisen tukemisen yhteydessä. Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa koululainsäädäntö määrää, miten lasten kehitystä tuetaan ennaltaehkäisevän tuen avulla. Kummassakin maassa kehitystä ja oppimista tuetaan portaittaisin mallein. Tuen erityisyys, yksilöllisyys ja intensiteetti kasvavat siirryttäessä tuen tasolta toiselle. Molempien maiden malleissa tuen tarpeen tunnistamisen ja tuen menetelmien tulisi olla tutkimusperustaisia eli niiden herkkyydestä ja vaikuttavuudesta tulisi olla tutkimusnäyttöä. Jotta menetelmien tutkiminen ja käytäntöön sove…
"Uskallan ja osaankin" : psykomotorinen harjaannuttaminen oppimisvaikeuslapsen itsetunnon ja motoriikan tukemisessa
2000
Aikuisen lukivaikeus, koulutus ja työura
2005
Erityiset oppimisvaikeudet ja niistä seuraava syrjäytyminen : kahden vaihtoehtoisen erityisopetusmallin kustannus-hyötyanalyyttinen tarkastelu
2002
Nopea nimeäminen ja lukemisen sujuvuus oppimisvaikeuslapsilla
2016
Fast ForWord -interventio-ohjelman vaikutuksia fonologiseen prosessointiin ja yleiseen englannin kielitaitoon suomalaisilla lukiolaisnuorilla, joilla…
2008
Virtaa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon arviointiin
2019
Suomalaisten lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaito sekä huoli niiden heikkenemisestä ovat olleet viime aikoina otsikoissa ja poliittisten päätösten kohteena. Opetushallitus on tarttunut tähän huoleen rahoittamalla luku- ja kirjoitustaitoon keskittyviä täydennyskoulutushankkeita, joista yksi on Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin yhdessä toteuttama LUKILOKIhanke. Hankkeen tavoitteena on tarjota opettajille varhaiskasvatuksesta aina toiselle asteelle saakka tutkimukseen perustuvaa tietoa ja välineitä luku- ja kirjoitustaidon tukemiseen. Arviointi on yksi hankkeen keskeisistä teemoista. Tässä kirjoituksessa pyritään valottamaan tutkimustiedon ja käytännön näkökulmista luku- ja …