Search results for "valinnaisuus"
showing 2 items of 2 documents
Toisen kotimaisen valinnaistamiskeskustelun pitkä historia ja lyhyt toteutus
2018
Tässä kolumnissa keskustellaan ruotsista kouluaineena käyttäen esimerkkinä Juha Sipilän hallituksen kärkihanketta kieltenopiskelun lisäämisestä ja monipuolistamisesta. Kärkihankkeen yksi osa oli toisen kotimaisen kielen valinnaistamiskokeilu. Kirjoitus perustuu kirjoittajan puheenvuoroon SuomiAreenassa 2018, ja siinä on hyödynnetty myös paneelissa (ks. linkki alla) käytyä keskustelua. Aihetta taustoitetaan kuitenkin ensin suomalaisella kielipolitiikalla, sillä kaikki kokeiluun liittyvät, keskustelussa toistuvat argumentit ovat historiallisesti kierrätettyjä eli toistuvia puhetapoja Suomen kaksikielisyydestä. nonPeerReviewed
Kohtaamattomuudesta vuorovaikutukseen – tunnekielinen toimintakulttuuri antaa yhä odottaa tuloaan
2013
Tuleva opetussuunnitelmauudistus nostaa pedagogiseen keskusteluun käsitteen monilukutaito. Se tulee ymmärtääkseni sisältymään teoreettisena pohjana jokaisen oppiaineen sisältöihin ja tavoitteisiin ja siitä halutaan tehdä myös käytännössä toteutuvaa luontevaa, jokapäiväistä toimintaa. Monenlaisia ilmiöitä ja asioita luetaan tulevaisuudessa tekstinä. Mutta missä puhutaan siitä, että ihmistäkin pitäisi osata lukea? Jotta koulun arjessa päästäisiin aitoihin kohtaamisiin oppilaiden kanssa, olisi opetussuunnitelmaan viimeinkin määriteltävä kohtaamisiin tarvittava kieli, samoin sille välttämätön lukutaito. Tämän kielen nimi voisi olla ihmisystävällisyyden kieli tai aidon kohtaamisen kieli, mutta t…