Search results for "valokuvataide"

showing 2 items of 12 documents

Fotogenesis : ryhmän toiminta ja tavoitteet suomalaisen valokuvataiteen 1980-luvun kontekstissa

2015

Tutkielma käsittelee 1980-luvulla valokuvataiteen parissa toiminutta jyväskyläläistä Fotogenesis-ryhmää. Subjektiivisen valokuvauksen puolestapuhujana tunnetuksi tullut ryhmä julkaisi omaa Fotogenesis-valokuvalehteä 1981-1985 ja järjesti lisäksi ryhmänäyttelyitä. Tutkimuksessa kartoitetaan Fotogenesiksen historiaa sekä tarkastellaan ryhmän toimintaa ja sen merkitystä suomalaisen valokuvataiteen viitekehyksessä.

valokuvataidevalokuvanäyttelytvalokuvauslehdetsubjektiivisuusvalokuvailmaisutaiteilijaryhmä
researchProduct

Katsomisen hierarkiat ja kuinka niitä murretaan : valokuvateoksen rooli suomalaisessa yhteisötaiteessa

2012

Tutkielmassa tarkastellaan taideteoksen roolia suomalaisessa yhteisötaiteessa saksalaisen kriittisen koulukunnan näkökulmasta. Yhteisötaide on 1990-luvulta alkaen vahvistunut taidemuoto, jossa taiteilija työskentelee yhdessä tietyn ihmisryhmän kanssa. Ensimmäisiä yhteisötaideprojekteja Suomessa toteutettiin 1970-luvulla lähiöissä. 2000-luvulla yhteisötaiteessa on alettu käyttää ilmaisumuotona valokuvaa. Tässä tutkielmassa esimerkkeinä käytetään teoksia Maailman ihanin tyttö, Lempipaikka ja Be your enemy. Tutkijoista esimerkkeinä käytetään Mika Hannulan, Helena Sederholmin ja Lea Kantosen teorioita ja taiteilijoista Miina Savolaisen, Teemu Mäen ja Lea Kantosen näkökulmia. Tavoitteena on osoi…

valokuvataideyhteisötaidetaideteoksetKracauer SiegfriedAdorno Theodor WBenjamin WalterFreire Pauloroolit
researchProduct