Search results for "varhaisnuoruus"
showing 6 items of 6 documents
Koulutaitojen, sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvien ongelmien yhteydet oppilaan sosiaaliseen asemaan kuudennella luokalla : päällekkäistyvätkö ongelm…
2014
Tutkimuksessa tarkasteltiin koulutaitojen ongelmien, sisäänpäin suuntautuvien ongelmien ja ulospäin suuntautuvien ongelmien yhteyttä oppilaan sosiaaliseen asemaan varhaisnuoruudessa. Lisäksi tarkasteltiin, päällekkäistyvätkö ongelmat näillä osa-alueilla. Tutkimus on osa laajempaa Alkuportaat -tutkimushanketta, jossa oppilaita seurataan esikoulusta yhdeksännelle luokalle. Tässä tutkimuksessa tutkittavina oli 839 oppilasta. Aineisto on kerätty Kuopiosta (n = 661) ja Laukaasta (n = 178) keväällä 2013 oppilaiden ollessa kuudennella luokalla. Sosiaalista asemaa tutkittiin sosiometrisen aseman kautta. Koulutaitoja arvioitiin lukutaitoa ja matemaattisia taitoja mittaavilla tehtävillä. Sisäänpäin j…
Soittamisen motivaatio varhaisnuorilla
1996
Tutkimuksessa tarkastellaan varhaisnuorten soittamisen motivaatiota ja siihen vaikuttavia keskeisimpiä taustatekijöitä. Aiempia tutkimuksia aiheesta on erittäin vähän. Musiikillinen maailma ympärillämme on muuttunut voimakkaasti viime aikoina. Se on luonut tarpeita niin koulun musiikinopetuksen kuin vapaa-aikana tapahtuvan soitonopetuksen kehittämiselle. Käytännön kokemusten lisäksi opetuksen kehittämiseksi tarvitaan myös tutkimustietoa. Teoriaosassa motivaatiota analysoidaan eksistentiaalisen fenomenologian mukaisesti soittajan koke muksena, osana hänen koko eksistenssiään. Motivaatio koostuu erilaisista sisällöltään, kestoltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevista motiiveista, joista osa on …
Nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen rakentaa resilienssiä varhaisnuoruudessa
2023
• Valtaosa varhaisnuorista voi hyvin, mutta eriarvoistumiskehitys ja haavoittuvuustilanteiden kasautuminen muodostavat kasvavan yhteiskunnallisen haasteen. • Väitöstutkimukseni punaisena lankana kulkee ymmärrys haavoittuvuuden ja resilienssin rakentumisesta vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteissa. • Vanhemman luottamus kykyynsä selviytyä vanhemmuuden haasteista ja se, ettei hän koe jäävänsä yksin, heijastuu myönteisesti varhaisnuoren valmiuksiin solmia ja ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita. • Oppilaan tarpeisiin joustavasti sovitettu tunnetuki vahvistaa sinnikkyyttä ja myönteisyyttä oppimisessa. • Haavoittuvuustilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja lievittämiseksi tarvitaan ymmärrystä ja r…
Varhaisnuori piano-oppilaana : oppimateriaalin ja soitonopetuksen vastaavuus varhaisnuoren kehitysvaiheeseen
1999
Henkinen hyvinvointi koulun liikuntatunnilla : yläkoulun kahdeksasluokkalaisten ja liikunnanopettajien näkemyksiä aiheesta
2010
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää nuorten henkistä pahoinvointia aiheuttavia tekijöitä, henkisen pahoinvoinnin näkymistä koulun liikuntatunnilla ja opettajien vuorovaikutuksellisia keinoja kohdata vaikeita sosiaalisia tilanteita oppilaiden kanssa. Keräsimme henkistä hyvinvointia kartoittavan kyselylomakeaineiston Keski-Suomen alueen yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisilta oppilailta (n=25) ja haastattelut heidän kahdelta liikunnanopettajaltaan. Lisäksi haastattelimme yhden kyselylomakkeeseemme vastanneen tytön ja pojan. Kyselylomakeaineiston käsittelimme ristiintaulukoinnin avulla, laadullisen aineiston sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla. Lähestymisnäkökulma tulkintaan oli feno…
Vertaissuhteet, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys peruskoulun alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
2009
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oppilaiden vertaissuhteita, hyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä, niissä tapahtuvia muutoksia oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun sekä vertaissuhteiden yhteyttä hyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat (N=142, 88 tyttöä, 54 poikaa) täyttivät kyselylomakkeen kaksi kertaa: 6. luokalla (kevät 2008) ja siirryttyään 7. luokalle (syksy 2008). Oppilaiden vertaissuhteet kaverisuhteiden laadun osalta, itsetunto ja kouluviihtyvyys olivat hyviä niin ala- kuin yläkoulussa, minkä lisäksi yksinäisyyttä ja masennusoireita ei juuri havaittu. Kiusaamista kuitenkin havaittiin sekä ala- että yläkoulussa, niin että alakoulussa kius…