Search results for "vertaissuhteet"
showing 6 items of 56 documents
Lasten viestintäkäyttäytyminen ja vertaissuhteet : kirjallisuuskatsaus
2011
Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa perehdyttiin lasten viestintäkäyttäytymiseen sekä heidän vertaissuhteissaan ilmenevään vuorovaikutukseen. Tavoitteena oli löytää ja analysoida lasten viestintäkäyttäytymistä käsitteleviä tutkimuksia eri tieteenaloilta. Erityisesti haluttiin tarkastella lasten vertaissuhteita ja niissä ilmeneviä vuorovaikutusilmiöitä. Lasten viestintäkäyttäytymistä on tutkittu runsaasti psykologian alalla. Lisäksi tutkimustietoa löytyi jonkin verran puheviestinnän, kasvatustieteen sekä sosiologian alalta. Kirjallisuuskatsaus on toteutettu noin 100 tieteellisen artikkelin tai tiivistelmän pohjalta. Tutkielma osoitti, että lasten vanhemmilla on merkittävä rooli lasten vu…
Perhemuodon ja sisarusaseman yhteys lapsen sosiaaliseen suosituimmuuteen ja näkyvyyteen ensimmäisellä luokalla
2016
Tutkimuksessa tarkasteltiin perhemuodon, sisaruuden ja syntymäjärjestyksen yhteyttä lapsen saamaan hyväksyntään ikätovereiden keskuudessa ensimmäisellä luokalla. Tutkittavina oli 154 keskisuomalaista lasta yhdeksältä luokalta. Lapsen sosiaalista suosituimmuutta ja näkyvyyttä arvioitiin ensimmäisen luokan keväällä pyytämällä lapsia mainitsemaan luokkatovereita, joiden kanssa he viettävät mielellään aikaansa ja joiden kanssa he vastaavasti eivät mielellään vietä aikaansa. Perhetaustasta kerättiin tietoa vanhemmilta kyselylomakkeella lasten ollessa esikoulussa. Tulokset osoittivat, että ydinperheessä elävät lapset olivat ikätovereidensa keskuudessa pidetympiä kuin uusperheissä elävät lapset. T…
Nuorten toiminnanohjauksen pulmien yhteys kaverisuhteisiin
2020
Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkijoiden toteuttamaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa TIKAPUU - Alakoulusta yläkouluun -tutkimushanketta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemäsluokkalaisten nuorten [n = 377] toiminnanohjauksen pulmien ja kaverisuhteiden välisiä yhteyksiä. Nuorten pulmia toiminnanohjauksessa tarkasteltiin opettajien täyttämällä Keskittymiskyselyllä. Lisäksi tarkasteltiin nuorten kavereiden määrää, läheisen ystävyyssuhteen laatua ja nuorten asemaa vertaisryhmässä. Kavereiden määrää mitattiin laskemalla niiden luokkakavereiden lukumäärä, joiden kanssa nuoret kertoivat viettävänsä mieluiten aikaa. Ystävyyssuhteen laatua mitattiin läheisyy…