Search results for "vie"
showing 10 items of 11648 documents
Suullisen testauksen hyödyntäminen vieraskielisessä opetuksessa
2013
Suullista vuorovaikutusta pidetään merkittävänä tekijänä kielenoppimisessa. Etenkin vieraskielisen opetuksen eli CLIL-opetuksen saralla oppilaiden puheen tuottaminen nähdään tärkeänä osana oppimista sekä tiedonrakentamista. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää kuinka pareittain tehtävää suullista testausta voidaan hyödyntää CLIL-opetuksessa. Suullisen testin hyödyntämistä lähestytään kielen oppimisen, aihesisällön oppimisen, arvioinnin sekä oppilaiden mielipiteiden näkökulmista. Tutkimuksen painoarvoa nostaa se, että vieraalla kielellä opettamisen arviointi on todettu olevan haasteellista, eikä selkeitä suuntaviivoja sen suhteen ole. Tutkimus on tehty koulussa, jonka vieraskielistä ope…
Vieraskielinen opetus yleissivistävässä opetuksessa
2011
Kirjoituksessa tarkastellaan vieraskielisen opetuksen käynnistämisen syitä ja säädösperustaa ja vertaillaan vieraskielisen opetuksen toteutuksessa tapahtuneita muutoksia vuosina 1996 ja 2009 tehtyjen kartoitusten pohjalta. Lisäksi artikkelissa käsitellään kielen roolia eri oppiaineiden opetuksessa toisaalta vieraskielisessä opetuksessa ja toisaalta maahanmuuttajille tarkoitetussa opetuksessa ja pohditaan näistä tilanteista löytyviä yhtäläisyyksiä ja eroja. Huomiota kiinnitetään myös siihen, missä määrin vieraskielistä opetusta voitaisiin tukea nykyistä paremmin valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa. nonPeerReviewed
Projekts: Brīvdienu mājas "Mieškas" dibināšana
2018
Sava redzesloka paplašināšanai, cilvēki dodas tuvākos un tālākos ceļojumos un nereti tiek izmantotas izmitināšanas iestāžu jeb viesnīcu pakalpojumi. Projekta darba mērķis ir izveidot jaunu nakšņošanas un atpūtas vietu Cēsu rajonā, kura pēc klasifikācijas ir brīvdienu māja ar nosaukumu „Mieškas”. Galvenais iemesls, kādēļ tiks izveidota brīvdienu māja ir, lai jau strādājošs uzņēmums var paplašināt savas funkcijas un sadarbojoties ar brīvdienu mājas īpašniekiem, veidotu vietu un vidi, kur cilvēki grib atpūsties un izbaudīt lauku idilli. Sadarbība tiks veidota ar netālu esošu ēdināšanas uzņēmumu, kurā netiek piedāvāti izmitināšanas pakalpojumi, bet kurš jau vairāk kā 10 gadus veiksmīgi darbojas…
Impact of economic policy on hospitality sector in the context of COVID-19 pandemic in the Baltic states
2022
Covid-19 pandēmija izraisīja ievērojamus traucējumus uzņēmumu saimnieciskajā darbībā, īpaši viesmīlības sektorā. Izmitināšanas un ēdināšanas uzņēmumiem bija pilnībā vai daļēji jāierobežo sava darbība, līdz ar to tie stipri cieta no finansiālajām grūtībām pandēmijas dēļ. Baltijas valstīs tika izstrādāta ekonomiskā politika, kuras mērķis bija palīdzēt uzņēmumiem pārvarēt šīs grūtības. Šajā darbā tika izpētītas valsts atbalsta programmas un noskaidrota to ietekme uz viesmīlības sektora uzņēmumiem. Darba mērķis tika sasniegts, aptaujājot izmitināšanas un ēdināšanas uzņēmumus no Latvijas, Igaunijas un Lietuvas. Pētījuma gaitā tika secināts, ka izstrādāto atbalsta politiku būtu nepieciešams uzlab…
Voimasta seitsemän veljen : Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana
2010
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntatieteiden laitos/ liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta VILJANEN, TERO: Voimasta seitsemän veljen. Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana. Pro gradu -tutkielma, 124 sivua, 10 liitesivua Liikunnan yhteiskuntatieteet 2010 Jukolan viesti on kehittynyt 60 vuodessa muutaman sadan suunnistajan viestikilpailusta yhdeksi Suo-men merkittävimmistä urheilutapahtumista. Tänä päivänä kilpailuun ottaa osaa lähes 15 000 suunnistajaa yli 20 maasta ja yhteensä tapahtuma kerää paikalle 30 000–35 000 suunnistuksen ystävää kesäisenä viikonloppuna. Kilpailun järjestäminen vaatii noin 1500 vapaaehtoisen työpanoksen ja yhteensä Jukolan viestin järjestämiseen kilpailun historian a…
Viestinnän etnografia ja suomalainen puhekulttuuri
2007
Suomalaista puhekulttuuria on viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkittu paljon viestinnän etnografisesta (ethnography of communication) näkökulmasta. Viestinnän etnografia on sosiaalis-konstruktionistinen lähestymistapa tai teoria viestinnän tutkimukseen, jossa ensisijaisena tavoitteena on kuvata ja tulkita puheyhteisöä ja viestinnän kulttuurisia piirteitä puheyhteisön jäsenten näkökulmasta. Artikkelissa esitellään viestinnän etnografian historiaa 1960-luvulta lähtien, avataan viestinnän etnografisen tutkimuksen sisältämiä käsityksiä viestinnästä ja kulttuurista, esitellään erityisesti suomalaisesta puhekulttuurista tehtyä viestinnän etnografista tutkimusta sekä kuvataan viestinnän etnograf…
Asioimistulkkien viestintähaasteet
2011
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää monikulttuurisessa työympäristössä toimivien asioimistulkkien käsityksiä ja kokemuksia heidän tulkkaustilanteissa kohtaamistaan viestintähaasteista. Asioimistulkkaus on viranomaisen tai yksityisen tahon ja maahanmuuttaja-asiakkaan välisen asioimisdialogin tulkkausta. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään millaista viestintäosaamista tulkeilta heidän käsityksensä mukaan edellytetään, millaisia viestinnän haasteita asioimistulkit tunnistavat tulkkaustilanteissa, ja miten tulkkaustilanteeseen osallistuvan viranomaisen ja toisaalta maahanmuuttaja-asiakkaan viestintäkäyttäytyminen tulkkien kokemuksen mukaan vaikuttaa tulkkaustilanteen vuorovaiku…
Cultural identity gaps : a study of Zadie Smith's novels White teeth (2001) and On beauty (2006)
2014
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kulttuuri-identiteetin ”rakoja” (eng. Identity gaps) kahdessa Zadie Smithin monikulttuurisessa romaanissa: Valkoiset hampaat (2001) ja Kauneudesta (2006). Identiteettirakojen (identity gaps) käsite on osa erästä viestinnän identiteettiteoriaa (Communication Theory of Identity eli CTI), jonka mukaan identiteetit koostuvat neljästä eri kehyksestä (eng. Identity frames): henkilökohtainen (personal), esitetty (enacted), henkilöidenvälinen (relational) ja yhteisöllinen (communal). Nämä kehykset ovat aina läsnä jokaisessa viestintätilanteessa. Jos tasojen välille syntyy ristiriita, on tuloksena ns. identiteettirako. Tämä tutkimus keskittyy näiden identiteettir…
Erottava tekijä
2011
Ihmisten käyttämä kieli eroaa eläinten käyttämistä kommunikaatiojärjestelmistä. Ihmisen aivoissa on 'erottava tekijä', joka mahdollistaa luonnollisen kielen oppimisen spontaanisti ihmislasten, mutta ei muiden eläinten tapauksessa. Artikkelissa luodaan katsaus siihen, mikä tämä erottava tekijä on, miten se toteutuu ihmisen aivoissa ja miten se on syntynyt biologisessa evoluutiossa. Lähteinä käytetään aivotutkimusta, evoluutioteoriaa, genetiikkaa, vertailevaa eläintiedettä ja kielitiedettä. Johtopäätöksenä esitetään, että ihmisen evolutiivisessa lähimenneisyydessä olisi tapahtunut aivojen (erityisesti Brocan alueen) organisaatiota muuttanut mutaatiosarja, joka mahdollistaa yksilönkehityksen v…
Oppimisen rajapinnoilla yliopiston viestintä- ja kieliopinnoissa
2015
Artikkelin tavoitteena on luoda katsaus opiskelijoiden kokemuksiin yliopisto-opintojen eroista lukio-opintoihin verrattuna ja tunnistaa niistä erityisesti viestintä- ja kieliopintoihin liittyviä haasteita. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosina 2012 ja 2014 kaikille Jyväskylän yliopiston opiskelijoille suunnatulla kyselyllä. Tätä artikkelia varten tarkasteluun on valittu kyselyn laadullisista osioista ne, jotka valottavat yliopistoopintojen kielellisiä ja viestinnällisiä haasteita. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että haasteet liittyvät erityisesti tiedeyhteisön kielenkäyttö- ja toimintatapoihin sosiaalistumiseen. Työelämässä vaadittav…