Search results for "vuorohoito"
showing 10 items of 26 documents
COPE-indeksillä mitatun omaishoitajan kuormittumisen tilan yhteys omaishoidettavan käyttämien sijaishoitopalveluiden määrään ja käytön useuteen
2013
On olemassa vahva yhteisymmärrys siitä, että ikääntyneen henkilön omaishoitaminen voi olla kuormittavaa. Omaishoitoa tuetaan erilaisilla sijaishoitopalveluilla. Niiden vaikutuksista omaishoitajien kuormittumiseen ei kuitenkaan olla yksimielisiä. Sijaishoitopalveluiden käyttömäärissä ja käytön useudessa on suuria vaihteluja omaishoidettavien välillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää COPE-indeksiä (Carers of Older People in Europe, COPE index) apuna käyttäen, minkälainen on omaishoitajien kuormittumisen tila Jämsä-Kuhmoinen SoTe-yhteistoiminta-alueella. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko omaishoitajien kuormittumisen tila yhteydessä omaishoidettavan käyttämien sijaishoitopalv…
Resurssierityislastentarhanopettajan rooli vuorohoidon esiopetuksessa
2013
TIIVISTELMÄ KOIVISTO-REMSU TERHI. RESURSSIERITYISLASTENTARHANOPETTAJAN ROOLI VUOROHOIDON ESIOPETUKSESSA. Erityispedagogiikan Pro Gradu-tutkielma Jyväskylän yliopisto kasvatustieteiden laitos.115 sivua. Julkaisematon. ._________________________________________________________________ Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vuorohoidon esiopetusta ja resurssierityislastentarhanopettajan roolia ja merkitystä. Tutkimus toteutettiin Keski-Suomessa yhdessä esiopetusyksikössä. Tutkimukseen osallistunut resurssierityislastentarhanopettaja eli relto toimii kahdessa eri päiväkodissa ilman omaa lapsiryhmää. Tutkimuksessa keskityttiin relton edelliseen työvuoteen, yhteistyön sujumiseen, oman työnkuvan luomis…
Lapsi vuorohoidossa : perheiden kokemuksia vuorohoidosta ja lapsen temperamentista ryhmäperhepäivähoidossa
2012
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lasten ja vanhempien kokemuksia vuorohoidosta sekä vanhempien ja lasten tulkintoja temperamenttipiirteistä vuorohoitoon sopeutumisessa. Tutkimus toteutettiin kahdessa vuorohoitoyksikkönä toimivassa ryhmäperhepäiväkodissa. Tutkimukseen osallistui viisi perhettä ja kuusi 3–6 -vuotiasta lasta. Aineisto kerättiin vanhemmilta kotona täytettävillä kyselylomakkeilla, joista toinen koski vuorohoitoa ja toinen lasten temperamenttipiirteitä. Lapsilta aineisto kerättiin haastattelemalla ja havainnoimalla heitä ryhmäperhepäiväkodeissa. Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimus osoitti, että aikaisiin aamuhoitoihin lähteminen o…
Omaishoitajien kokemuksia puolison vuorohoidosta laitoksessa
2010
OMAISHOITAJIEN KOKEMUKSIA PUOLISON VUOROHOIDOSTA LAITOKSESSA Anne Ylirinne Jyväskylän yliopisto, liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden laitos. Kevät 2010 Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma 60 sivua, 2 liitettä ___________________________________________________________________ TIIVISTELMÄ Samalla kun ikääntyneiden määrä lisääntyy kaikkialla maailmassa, lisääntyy myös kotona hoidettavien määrä. Vuorohoito on tärkeä osa terveydenhuoltojärjestelmää ja yksi tapa tukea omaishoitajia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on avata näkökulmaa omaishoitajien koke-mukseen puolison vuorohoidosta laitoksessa. Tutkimuksen toisena käytännöllisenä tavoittee-na on kerätä …
Vuorohoidon työntekijöiden työhyvinvointi 24/7 -yhteiskunnassa
2016
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella työhyvinvointia, siihen vai- kuttavia työn piirteitä, sekä säännöllistä päivätyötä ja epätyypillistä työaikaa tekevien työntekijöiden työhyvinvoinnin eroja vuorohoidossa. Tutkimuksen päämääränä on lisätä tietoutta vuorohoidon työntekijöiden työhyvinvoinnista, sekä epätyypillisten työaikojen työhyvinvoinnille asettamista haasteista näiden kehittämiseksi ja parantamiseksi. Tutkimus on määrällinen, ja se toteutettiin keväällä 2016 yhteistyössä OHOI, osaamista vuorohoitoon –hankkeen kanssa. Tutkimusaineisto kerättiin Keski-Suomen vuorohoitoyksiköistä verkkokyselylomakkeella, ja analysoitiin SPSS –anal…
Vuorotyöarki on pullantuoksuisia arkivapaita ja päänsärkyhattuja
2018
"Niitä lapsia tulee ja niitä lähtee, niitä tulee ja lähtee" : vuorohoidon laatu lasten kokemana
2005
Pedagoginen johtajuus vuorohoidossa : "me tavallaan hengitetään yhdessä - tää talo"
2018
Vuorohoito kontekstina on ainutlaatuinen varhaiskasvatusympäristö, joka tuo tullessaan ominaispiirteitä pedagogiikan toteuttamiseen sekä pedagogisen johtamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka pedagogista johtajuutta toteutetaan vuorohoidon kontekstissa johtamisen eri tasoilla. Lisäksi tutkimuksessa oli tarkoitus kuvata, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri kaupunkien pedagogisessa johtajuudessa oli vuorohoidon osalta, sekä mitä taitoja ja osaamista jaettu pedagoginen johtajuus vaatii vuorohoidon henkilökunnalta. Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kolmessa suomalaisessa kaupungissa varhaiskasvatuksen kolmea eri johtajuustasoa: hallinnon edus…
Sukupolvisuhteet, hallinta ja subjektifikaatio : etnografinen tutkimus lasten ja aikuisten suhteista vuorohoitopäiväkodissa
2018
This ethnographic study examines intergenerational relations in a day-care center with extended opening hours. The theoretical starting points of the study draw on Michel Foucault’s concept of governmentality. Therefore, this dissertation aims to generate insights into intergenerational relations in a day care with extended hours from the viewpoint of governance. The data for the study were collected from one Finnish day-care class through observation and half- structured interviews. The day-care class was part of a municipal day-care center with extended hours; the center was open from 5.30 am to 10.30 pm. Children would be present depending on the working hours of their parents. There- fo…