Search results for "yhdysluokat"
showing 10 items of 10 documents
Luokanopettajan ammatillinen kehittyminen kyläkoulun musiikinopettajana : "jos opettajan ammatin valitsee, niin ei voi urautua yhteen ja samaan"
2011
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pitkän uran tehnyt musiikkia opettava luokanopettaja on kehittänyt ammattitaitoaan kyläkoulussa 1970-luvulta tähän päivään. Pyrkimyksenämme oli lisätä ymmärrystä aiemmin erikseen tutkituista kokonaisuuksista: luokanopettajan ammatillisesta kehittymisestä, musiikinopetuksesta sekä kyläkoulusta opettajan työympäristönä. Lisäksi tarkastelun kohteena oli sekä opettajaan kohdistuvien vaatimusten että musiikinopetuksen sisältöjen muuttuminen. Tutkimusmenetelmä sisälsi piirteitä elämänkerrallisesta ja fenomenologisesta tutkimuksesta. Aineistonkeruun menetelmänä käytettiin teemahaastattelua, joka tehtiin yhdelle kyläkoulussa työskentelevälle luok…
"Opetussuunnitelma on sitä elämää" : päiväkoti-kouluyhteisö opetussuunnitelman kehittäjänä
2003
Pirjo-Liisa Poikonen seurasi väitöstutkimuksessaan yhden päiväkoti-kouluyksikön opetussuunnitelman laadintaprosessia. Hän tutki, miten esi- ja alkuopetuksen pedagogista jatkumoa sekä yhteisöllisyyttä edistettiin yhteisen opetussuunnitelman laatimisvaiheessa. Tutkimustulokset osoittavat, että yhteisen perustan luominen kahden, kulttuuritaustoiltaan erilaisen instituution kasvatus- ja opetustyölle on vuosien keskustelujen työ.- Tutkimustulokset osoittavat, että päiväkoti-kouluyhteisön yhteisestä opetussuunnitelman kehittämisestä näyttää hyötyneen sekä lapset että aikuiset, sillä keskustelua ei käydä enää siitä "mitä päiväkodissa ja koulussa saa opettaa". Sen sijaan keskustellaan siitä, miten …
CLIL kävi kylässä : pienimuotoisen vieraskielisen sisällönopetuksen opetuskokeilu kahdessa kyläkoulussa
2010
Tämän pro gradu -tutkimuksen aiheena on vieraskielisen opetuksen opetuskokeilu kahdessa kyläkoulussa. Helmi - maaliskuussa 2009 tehdyssä opetuskokeilussa kyläkoulujen 5.-6. luokkien oppilaille opetettiin 5 eri oppiaineiden oppituntia englannin kielellä. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla oppilaiden ja opettajien mielipiteitä vieraskielisestä opetuksesta verrattuna perinteiseen englannin opetukseen. Lisäksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään vieraskielisen opetuksen mahdollisuuksia kyläkouluille. Oppilaiden mielipiteitä kysyttiin kahdella eri kyselylomakkeella. Ensimmäinen kysely pidettiin ennen ensimmäistä vieraskielistä opetustuntia, toinen kysely viimeisen vieraskielisen opetustunn…
Kyläkoulu lapsen silmin : oppilaiden kokemuksia koulustaan
2010
Tutkimukseni lähti kiinnostuksesta kyläkouluja ja niiden erityispiirteitä kohtaan. Tavoitteekseni muodostui selvittää tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa, miten oppilaat kokevat kyläkoulunsa; millaisia asioita korostetaan, mistä pidetään ja mistä ei? Näistä seikoista pyrin koostamaan hyvän kyläkoulun mallin. Aineisto on kerätty havainnoimalla, kirjoitelmalla ja teemahaastattelulla keskisuomalaisella kyläkoululla. Tutkimukseeni osallistui kymmenen 5.- 6. luokan oppilasta yhdysluokasta, jossa opiskeli yhdessä vuosiluokat 3.- 6. Kuten aikaisemmissa tutkimuksissakin, kyläkoulu oli oppilaista turvallinen paikka, jossa viihdyttiin hyvin. Tärkeimmäksi lasten kannalta nousee kavereiden, kiusaam…