6533b7d6fe1ef96bd1265f21
RESEARCH PRODUCT
Intuitio luovan työn mahdollistajana
Julia Petäjäsubject
musiikkikasvatustaiteellinen työluovuusintuitiotiedostamatondescription
Tiedostamattoman mielen puolella toimivaa intuitiota on tutkittu kauan, mutta harvoin musiikintutkimuksen piirissä. Intuitio-käsitettä on käytetty tarkoittamaan toisistaan poikkeavia määreitä ja tarkasteltu hyvinkin erilaisista näkökulmista lähtevistä kysymyksenasetteluista. Hajanainen tutkimuskenttä johtuu pääasiallisesti intuitiotutkimuksen luonteesta, joka perustuu usein subjektiivisten kokemusten tutkimiseen ja tiedostamattoman mielen tiedostetuksi tekemiseen kokemuksia kuvailemalla. Kun kyseessä on kognitiivisesti monimutkaisempi ongelmanratkaisu ja pyrkimyksenä on tuottaa uutta tietoa esimerkiksi taiteellisen luomisen kautta, eikä vain ynnätä olemassa olevaa informaatiota, intuition merkityksen on todettu kasvavan. Intuitio on ylivertainen tilanteissa, joissa tietoa on liian niukasti tai liikaa. Useimmiten kuitenin parhaimmat tulokset syntyvät yhdistämällä tietoinen ja tiedostamaton ajattelu. Tutkielma käsittelee ihmisen ajatteluprosessia ja intuition määritelmää, toimintalogiikkaa, havainnointia sekä intuitioon liittyviä muita ilmiöitä. Työn tavoitteena on koostaa kokonaisvaltainen kuva intuition hyödyntämisestä päätöksentekoprosessisa, tässä tapauksessa taiteellisessa luomisessa. Käsittelen myös kokemuksen tutkimukseen liittyviä haasteita sekä tuon esille intuition tutkimukseen liittyviä ristiriitaisiakin väitteitä.
| year | journal | country | edition | language |
|---|---|---|---|---|
| 2017-01-01 |