6533b82afe1ef96bd128c566

RESEARCH PRODUCT

Velan ja vyönkiristyksen Irlanti : tulkintoja protestien ja niiden puuttumisen syistä

Teppo Eskelinen

subject

eurokriisijulkinen talousvelkaantuminenIrlantikansalaistoiminta

description

Eurokriisin alkaessa viime vuosikymmenen lopulla Irlanti oli paljon esillä yhtenä kriisimaista, joiden tilannetta seurattiin hermostuneesti sekä rahoitusmarkkinoilla että lehdistössä (Harjuniemi et al 2015, 2). Maahan assosioitui klassinen kuplatarina2, jossa fi nanssiromahdusta seurasi vaikea velkatilanne. Viime vuosina Irlantiin kohdistuva kansainvälinen huomio on ollut vähäisempää, ja kriisin on usein jopa esitetty olevan ohi – on oikeastaan jo vaikea muistaa, että Irlanti oli aluksi suorastaan kriisimaan symboli3. Tämä kriisi tuli ja meni –narratiivi kuitenkin sivuuttaa kahdenlaisia tärkeitä kysymyksiä. Ensinnäkin julkista talouttaan raskaasti kiristävässä maassa lukuisten ihmisten henkilökohtaisesta näkökulmasta kriisi on kaikkea muuta kuin ohi. Toiseksi kriisin hoitoon assosioituu perustavanlaatuisia epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, erityisesti liittyen pankkien pelastamiseen käytettyihin valtaviin rahasummiin. Tästä aukeaa kiinnostavia kysymyksiä politiikan tutkimuksen kannalta. Millä tavalla pankkeja, velanmaksua ja kriisin seurauksena vahvistunutta Euroopan komission valtaa on pyritty politisoimaan ja toi125 saalta epäpolitisoimaan? Mitkä tekijät vaikuttavat tämän poliittisen asetelman ja tyytymättömyyden kanavoitumiseen protesteiksi? peerReviewed

http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201609214164