6533b837fe1ef96bd12a3560
RESEARCH PRODUCT
Lukutaidon ja kodin lukuympäristön yhteys lasten lempikirjoihin ensimmäisellä luokalla : Elloja, Risto Räppääjiä ja dinosauruskirjoja
Juha-matti ReiniläJoonas Simonensubject
lastenkirjallisuuslukuharrastuslukutaitolempikirjatkodin lukuympäristölukeminendescription
Tutkielmassa selvitettiin lukutaidon ja kodin lukuympäristön yhteyttä lasten lempikirjoihin. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolten, riski- ja kontrolliryhmän sekä heikkojen ja muiden lukijoiden välisiä eroja lempikirjojen suhteen. Tutkimus on osa Alkuportaat-seurantatutkimusta (Lapset, vanhemmat ja opettajat koulutien alkupolulla), jossa lapsia on seurattu esiopetusvuodesta neljännen luokan loppuun sekä yläkoulussa että sitä edeltävässä siirtymässä. Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin vuoden 2008 keväällä, jolloin lapset (n = 2133) olivat ensimmäisellä luokalla. Tutkimusmenetelminä käytettiin äideille suunnattuja kyselylomakkeita sekä lasten lukutestejä. Tutkimukseen osallistui 2133 äitiä, joista 1474 raportoi lastensa lempikirjoja. Analyysit kohdentuivat otokseen (n = 1474), josta oli käytettävissä sekä kyselylomaketietoja että lasten testitietoja. Tulokset tukivat aiempia tutkimuksia sukupuolten välisistä eroista lukemisen suhteen. Lasten lukutaito ja kodin lukuympäristö olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lasten lempikirjamainintoihin. Äitien raportoinnin mukaan tytöt lukivat itsenäisesti poikia enemmän, mutta vanhemman kanssa yhdessä lukemisen suhteen sukupuolten välillä ei ollut eroja. Sukupuolten välillä ilmeni tilastollisesti merkitseviä eroja siinä, millaiseen kategoriaan kuuluvat lempikirjat olivat maininnoissa tyypillisiä. Riskiryhmän ja heikkojen lukijoiden havaittiin mainitsevan keskimäärin vähemmän lempikirjoja kuin kontrolliryhmän ja muiden lukijoiden ja heidän välillään oli eroja siinä, millaisia lempikirjoja mainittiin. Tulosten mukaan tytöt lukevat keskimäärin luettavuudeltaan haastavampia kirjoja kuin pojat. Lukutaidon alkuvaiheessa olevien lasten pienempi lempikirjojen mainintamäärä saattaa johtua alhaisemmasta lukumotivaatiosta tai siitä, että lukutaidon haasteiden vuoksi lempikirjoja ei vielä ole niin paljon. Tutkimus nostaa esiin kysymyksen siitä, että lukemismotivaation herättämiseksi on tärkeää, että vanhemmat ja opettajat löytävät sopivaa lukemista lukutaidoltaan erilaisille lapsille.
| year | journal | country | edition | language |
|---|---|---|---|---|
| 2014-01-01 |