6533b858fe1ef96bd12b5c9f
RESEARCH PRODUCT
Luokanopettajien, oppilaiden ja vanhempien näkemyksiä pedagogisessa suhteessa ilmenevästä kiintymyksestä
Sanni Liukkosubject
kiintymysluokanopettajapedagoginen suhdekiintyminentoissijainen kiintymyksen kohdeluokanopettajatoppilasoppilaatopettaja-oppilassuhdekiintymyssuhdedescription
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luokanopettajien, oppilaiden ja vanhempien näkemyksiä pedagogisessa suhteessa ilmenevästä kiintymyksestä. Tutkimuskysymysten mukaisesti tutkimuksessa selvitettiin opettaja-oppilassuhteessa syntyvien kiintymyskokemusten muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä kiintymykselle annettuja merkityksiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, että voiko luokanopettaja olla oppilaalleen kiintymyssuhdeteorian mukainen toissijainen kiintymyksen kohde. Tutkimusaineisto hankittiin syyslukukaudella 2012 kolmen keskisuomalaisen luokan luokanopettajilta, oppilailta ja vanhemmilta. Tutkimusluokkien luokanopettajilta aineisto hankittiin teemahaastatteluilla. Oppilaiden aineisto kerättiin kaikille tutkimusluokkien oppilaille annetuilla kirjallisilla tehtävillä sekä osalle oppilaista toteutettujen teemahaastatteluiden kautta. Vanhempien aineisto kerättiin tutkimusluokkien oppilaiden mukana kotiin toimitetun lomakekyselyn avulla. Lisäksi varsinaisessa tutkimusaineistossa on mukana esitutkimusvaiheessa saadut kahden luokanopettajan kyselyvastaukset. Esitutkimusaineisto mukaan luettuna tutkimusaineistoa tuotti kaikkiaan viisi opettajaa, 65 oppilasta sekä 24 vanhempaa. Laadultaan ja määrältään rikas aineisto analysoitiin kvalitatiiviselle tutkimusotteelle tyypillisen aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan opettaja ja oppilas kokivat kiintymystä toisiaan kohtaan. Opettajien ja oppilaiden kiintymyskokemukset näyttäytyivät toisistaan erillisinä sekä erilaisista tekijöistä muodostuvina kokonaisuuksina. Pedagogisessa suhteessa koettu kiintyminen myös merkitsi opettajille ja oppilaille eri asioita. Opettajien kiintymyskokemukset syntyvät ammatillisten velvoitteiden ohjaamana ja oppilaiden yksilöllisen tuntemisen pohjalle. Kiintymyksellisten tunteiden koettiin kannustavan muun muassa vahvempaan emotionaaliseen läsnäoloon sekä oppilaiden tarpeiden tehokkaampaan huomiointiin. Kiintymys edisti myös esimerkiksi opettajan sisäistä motivaatiota työssä toimimiseen sekä tuotti kokemusta paremmasta työssä jaksamisesta. Oppilaiden kiintymyskokemukset syntyivät puolestaan vahvasti opettajan, mutta myös vanhempien toiminnasta käsin. Opettajaan kiintyminen edellytti muun muassa kokemusta opettajan mukavuudesta, luotettavuudesta ja tuttuudesta. Kiintymisen nähtiin olevan yhteydessä esimerkiksi kouluun sitoutumiseen sekä koulussa koettuun turvallisuuteen. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että opettajan on mahdollista olla oppilaalleen toissijainen kiintymyksen kohde.
| year | journal | country | edition | language |
|---|---|---|---|---|
| 2013-01-01 |