6533b86efe1ef96bd12cb7ae

RESEARCH PRODUCT

Saksalaisvaikutteet suomalaisessa sotilasvoimistelussa

Aino Sarje

subject

liikuntakasvatusSuomivoimistelujoukkueurheilusotilaatRuotsin vallan aikaihanteetsaksalaisuustoinen maailmansotasport clubcivil societyruumiinkulttuuri

description

Sotilaiden voimistelu on ollut varhaisinta järjestäytynyttä ruumiinkulttuuria Suomessa. Artikkelini kuvaa tämän voimistelun kehityskaarta Ruotsin vallan ajalta toiseen maailmansotaan. Vaikutteet harjoituksiin saatiin pääasiassa saksalaisista aatteista ja esikuvista. Sotilasvoimistelun kehityksessä voidaan erottaa neljä vaihetta, jotka ovat heijastaneet kulloistakin sotilasihannetta ja sen perustana ollutta sodankäynnin tapaa. Varhaisin suuntaus oli klassista voimistelua, joka kuului aatelissäädyn poikien kasvatukseen. 1840-luvulta alkaen kadettien voimistelu sai virallisen aseman Suomen sotakoulussa, jossa sitä harjoitettiin vuosisadan loppuun asti. Tuo voimistelu muistutti aikansa seuravoimistelua. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina voimistelua harrastettiin jossain määrin armeijan piirissä ja se muuttui sotilaallisemmaksi. Sotilasvoimistelu säilyi suojeluskuntajärjestön liikuntamuotona. Kenttänäytökset olivat osa järjestön julkisuuskuvaa. peerReviewed

http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202304182521