6533b870fe1ef96bd12ceac8

RESEARCH PRODUCT

Musiikki brändin vahvistajana : äänibrändäyksen teoreettinen perusta

Tommi Nieminen

subject

brändimainosmusiikkiäänibrändäysmarkkinointiviestintä

description

Huolimatta siitä, että musiikkia on jo pitkään laajasti hyödynnetty markkinoinnissa, sen roolia brändin rakentamisessa ei ole juurikaan tieteellisesti tutkittu. Tämän vuoksi aihepiiriin liittyvät käsitteetkään eivät ole vielä vakiintuneet. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millä tavoin musiikkia voidaan hyödyntää brändin rakentamisen elementtinä ja mihin musiikin hyödyntämisen brändäyksessä on oletettu perustuvan. Tutkimus luo katsauksen aiemmasta äänibrändäykseen liittyvästä tutkimuksesta. Aiemman tutkimuksen pohjalta esitetään kokoava malli äänibrändäysprosessin toiminnasta. Tutkimus tuo esille sen, että mainosmusiikki ei yksistään riitä kuvaamaan kaikkia niitä kohtaamisympäristöjä, joissa musiikkia voidaan nykyään hyödyntää brändäyksessä. Lisäksi tutkimus antaa alan toimijoille ja aiheesta kiinnostuneille perustietoa äänibrändäyksestä koskien musiikin ja äänen hyödyntämistä brändin rakentamisessa äänellisenä osana brändi-identiteettiä.

http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2011080311208