6533b870fe1ef96bd12cf4d0
RESEARCH PRODUCT
Valokuvaus kuvataiteilijan apuvälineenä : Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori (1863-1914) muotokuvamaalarina ja valokuvaajana
Ari Laitinensubject
Vuori Kaarlotaiteilijatmuotokuvatsommittelukultainen leikkausomakuvatvalokuvausmaalaustaidedescription
Pro gradussa tarkastellaan valokuvien käyttöä taiteilijoiden apuna. Tutkimuksessa kerrotaan myös valokuvauksen historiasta sekä annetaan esimerkkejä siitä, miten suomalaiset taiteilijat suhtautuivat valokuvauksen tuomiin etuihin taideteosten sommittelussa. Lisäksi selvitetään, miten yleistä valokuvien hyödyntäminen taiteen teossa on ollut. Tutkimuksen keskeinen kohdehenkilö on Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori. Tutkimus on rajattu pääasiassa Vuoren maalaamiin muotokuviin sekä hänen ottamiinsa valokuviin. Valokuvien ja muotokuvamaalauksien yhtäläisyyksiä ja eroja tarkastellaan käyttämällä muodon ja visuaalisten yksityiskohtien vertailevaa analyysiä. Tutkielmassa tuodaan esille myös Kaarlo Vuoren elämän vaiheet. Siinä keskitytään hänen taiteilijan uraansa ja tuodaan esille, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehtien taidearvosteluissa sekä muissa artikkeleissa hänen elinaikanaan. Teosten tulkintaan on käytetty laadullista ja hermeneuttista analyysiä sekä teosten keskinäisiin vertailuihin sisällönanalyysiä. Ikonografista analyysiä on käytetty mahdollisuuksien mukaan. Seuraavat aiheet olivat tutkimuksessa keskeisiä: Käyttikö Kaarlo Vuori valokuvia usein apuna muotokuvien teossa? Olivatko valokuvat Kaarlo Vuorelle vain suuntaa-antavia malleja vai kopioiko hän valokuvat tarkasti tekemiinsä muotokuvamaalauksiin? Tutkimus osoittaa kiistattomasti, että Kaarlo Vuori otti valokuvia malleistaan ja käytti niitä apuna muotokuvia maalatessaan. Osa teoksista on toteutettu hyvin tarkasti valokuvien mukaan, toisille valokuvat ovat olleet vain suuntaa antavia. Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että suomalaiset taiteilijat käyttivät valokuvia apuna taideteosten sommittelussa, ja hyvin yleistä se on ollut muotokuvamaalausten kohdalla.
year | journal | country | edition | language |
---|---|---|---|---|
2017-01-01 |