Search results for "ProKoulu"

showing 2 items of 2 documents

ProKoulu-malli näkyy työrauhan kehittymisenä ja hyvinvointina Varkauden kouluissa

2018

Varkauden kaupungin sivistystoimen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyö alkoi kolmiportaisen tuen verkostohankkeessa (ISKE). Hankkeen loputtua Varkaudessa oltiin halukkaita jatkamaan tutkimukseen perustuvan toimintamallin kehittämistä, aluksi kolmen koulun pilottikokeilulla. Tavoitteena oli löytää pysyvä ratkaisu oppilaiden kasvaviin käyttäytymisen ongelmiin ja samalla tukea opettajien työssäjaksamista. Jyväskylän yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin ProKoulu-tutkimushankkeen tuella luotiin toimintamalli, jonka toteuttamisvaiheita vuosien 2012–2017 aikana esitellään tässä artikkelissa. Tutkimus- ja kehittämistyötä ovat rahoittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Eu…

koulutschoolsosiaaliset taidotkoululaisettyörauha (työyhteisöt)VarkaustoimintamallitProKoulu-toimintamallikasvatuspsykologiainterventiokäyttäytymishäiriöt
researchProduct

フィンランドの段階的支援としてのプロコウルプロジェクトの展開と実践 [The Deployment and Practice of Three Tier Support System 'Prokoulu' for Children with Special Educational Needs in…

2017

The purpose of this paper is to overview Prokoulu project in Finland that has been introduced to overcome severe school conditions. We scrutinized lecture materials about Prokoulu written by a principal related Iiterature and results of a visit survey. The data revealed that Prokoulu is a three-tier support system that enhances children's behavior by "positive feedback". Before implementing the project for children, teachers are required to change the relationships among colleagues positively in order to become models for children. Teachers, children and parents share fundamental values, and write up desirable behavior The set of goal behavior is clearly indicated to children in positive fo…

positiivisuusProKouluerityisopetuskolmiportainen tukiperuskoulutoimintamallitoppilaatkäyttäytymishäiriöt
researchProduct