Search results for "Rite"

showing 10 items of 2726 documents

Exposure assessment of animals to sediments contaminated by pulp and paper mills

2007

Sellu- ja paperiteollisuuden jätevesillä on haittavaikutuksia kaloihin ja muihin vesieläimiin vielä senkin jälkeen, kun vierasaineet ovat hautautuneet vesistön pohjaan osaksi sedimenttiä eli järven pohjaan kerrostunutta ainesta. Vierasaineet voivat vapautua takaisin eliöille saatavaan muotoon, jos vesi sekoittuu voimakkaasti esimerkiksi ruoppauksen tai rajujen myrskyjen yhteydessä. Myös sedimentissä asustaviin pohjaeläimiin kertyy sellu- ja paperiteollisuuden vierasaineita. FM Päivi Meriläinen tutki väitöskirjassaan sellu- ja paperiteollisuuden saastuttamien sedimenttien altistamia vesieläimiä Etelä-Saimaan alueella. Sellu- ja paperiteollisuuden jätevesien haittavaikutuksia kaloihin ja muih…

vesieläimistöpaperiteollisuusympäristön saastuminenselluteollisuussedimentitmaaperän saastuminen
researchProduct

Oivaltamisen hetket pariterapia-asiakkaiden jälkihaastatteluissa

2016

Monimenetelmäinen tutkimuksemme tarkasteli oivaltamisen hetkiä jälkihaastatteluissa kolmessa tasossa: oivaltamisen laadullisten sisältöjen ja henkilökohtaisen ymmärryksen kasvun näkökulmasta, laajemmin osana asiakkaan psyykkisen voinnin kokemusta sekä kehon fysiologisen virittymisen tasolla. Tutkimuksen tarkoituksena oli aineistolähtöisen tarkastelun avulla selvittää, millaisia oivalluksia pariterapiassa käyvät asiakkaat tekevät ja miten nämä oivalluksen heräävät jälkihaastatteluissa, joissa he näkevät videoituja otteita terapiaistunnoistaan. Lisäksi tarkastelimme, millaisia yhteyksiä oivallusten määrän ja terapiaistunnoissa itsearvioidun psyykkisen voinnin muutoksessa voidaan havaita. Sydä…

videoavusteinen jälkihaastatteluvuorovaikutusautonominen hermostosydämen sykevälivaihteluoivaltaminenpariterapiamuutosarviointiasteikkopsyykkinen vointireflektio
researchProduct

Kouluviihtyvyys viidesluokkalaisten kokemana

2006

viihtyvyysauktoriteettivastarintakoulukiusaaminentyytyväisyyskoulukoululaisetitsetuntososiaaliset suhteet
researchProduct

Les animaux et l'histoire d'un village gaulois.

1998

villageÂge du Fer[SHS.ARCHEO] Humanities and Social Sciences/Archaeology and Prehistory[SHS.ARCHEO]Humanities and Social Sciences/Archaeology and Prehistoryhiérarchie[ SHS.ARCHEO ] Humanities and Social Sciences/Archaeology and Prehistorynécropolealimentation carnéerites funérairesarchéozoologiebanquets
researchProduct

Atipicità del contratto e tipicità dei diritti reali: il nodo della meritevolezza dell’interesse

2022

: Il requisito della meritevolezza degli interessi è stato di recente riproposto dal legislatore quale filtro per l’ammissibilità dei vincoli di destinazione di cui al nuovo art. 2645-ter c.c.: in questa sede la meritevolezza non può che coincidere con il perseguimento di interessi superindividuali, dal momento che legittima vere e proprie operazioni di conformazione negoziale della proprietà privata. Prima di questa novella, il requisito della meritevolezza era contemplato dal solo art. 1322, comma secondo, c.c., ai fini del vaglio di ammissibilità dei contratti atipici. In questa sede è stato tradizionalmente interpretato come mera “non illiceità”. Il presente contributo si propone di rip…

vincoli di destinazioneprincipio ecologico:CIENCIAS JURÍDICAS Y DERECHO [UNESCO]UNESCO::CIENCIAS JURÍDICAS Y DERECHOcontratti atipiciautonomia privatameritevolezza
researchProduct

Dating archaeological copper/bronze artifacts by using the voltammetry of microparticles.

2014

A method for dating copper/bronze archaeological objects aged in atmospheric environments is proposed based on the specific signals for cuprite and tenorite corrosion products measured through the voltammtry of microparticles method. The tenorite/cuprite ratio increased with the corrosion time and fitted to a potential law that yielded a calibration curve usable for dating purposes.

voltammetryCupriteChemistryCalibration curveMetallurgyMineralogychemistry.chemical_elementGeneral ChemistryGeneral Medicineengineering.materialcoinsCopperArchaeologyCatalysisbronzeCorrosioncoppervisual_artanalytical chemistryengineeringvisual_art.visual_art_mediumBronzeVoltammetryAngewandte Chemie (International ed. in English)
researchProduct

АНТРОПОМОРФНЫЙ ВОТИВНЫЙ ХЛЕБ В ИТАЛЬЯНСКИХ ПРАЗДНИКАХ

2014

In Italy there are various records of the recurring presence of ceremonial breads; among these we may observe votive anthropomorphic breads, in particular in Sicily. These “special” breads are prepared for calendar festivals, for the patron saints’ days celebrations or anyway for celebrations of particular relevance for single communities, being connected to critical phases of the wheat cycle: that is to say, the month of May, the earing season, and June—July, the harvest season. This allows us to make the hypothesis that a devotional and votive value as regards these breads might be added to a more ancient logic of offerings to deities, connected to a vision of the rural world. In this sen…

votive bread calendar rites cult of dead ethnography of Sicily.Settore M-DEA/01 - Discipline Demoetnoantropologiche
researchProduct

Kohtaamisia : yhteistoiminnan rakentuminen pariterapian reflektiivisten prosessien muutoskohdissa

2017

Pro gradu -tutkielmassa tarkastelimme vuorovaikutustutkimuksen keinoin, miten yhteistoiminta rakentui hetki hetkeltä pariterapian reflektiivisten prosessien muutoskohdissa. Käyttämämme aineisto koostui Jyväskylän yliopiston Relationaalinen mieli -tutkimushankkeen yhteydessä kerätyistä videoidusta pariterapiaistunnoista. Kävimme läpi 62 videoitua pariterapiaistuntoa ja valikoimme niistä yhdeksän reflektiivisten prosessien aikaista muutoskohtaa. Muutoskohtina käsittelimme sellaisia reflektiivisen prosessin aikana esiintyneitä vuorovaikutusepisodeja, joihin sisältyi näkyviä vuorovaikutusresponsseja kummaltakin asiakaspariskunnan osapuolelta. Kehitimme monitoimijaisten vuorovaikutusepisodien li…

vuorovaikutuscouple therapyreflective processpariterapiaDiskurssianalyysicollaborationmultimodalityreflektiomultimodaalisuus
researchProduct

Dialogisuuden käsite pariterapian kontekstissa

2009

vuorovaikutusdialogisuussosiaalinen konstruktivismipariterapiapuheviestintädialogi
researchProduct

Kieli ja luku- ja kirjoitustaito sosiaalisessa kontekstissaan

2018

vuorovaikutuslanguage skillskirjoitustaitokielitaitointeractionability to writekielen oppiminenlanguage learning
researchProduct