Search results for "Saksa"
showing 10 items of 231 documents
Die Einwirkung von Liedern auf das Wortschatzlernen beim DaF-Unterricht im Vergleich zur traditionellen Textarbeit
2017
Erilaisten oppijoiden tukeminen ja opetuksen yksilöllistäminen ovat suomalaisessa perusopetuksessa jatkuvasti kasvavassa asemassa, ja opettajia rohkaistaan etsimään ja käyttämään uusia ja erilaisia opetusmenetelmiä perinteisten menetelmien rinnalle. Tässä kandidaatintutkielmassa tutustutaan musiikin tarjoamiin mahdollisuuksiin oppimisen välineenä, painopisteenä sanaston oppiminen alakoulun saksanopetuksessa. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään saksanopetusta suomessa ja lapsia kieltenoppijoina, ja perehdytään musiikin tähänastiseen käyttöön kieltenopetuksessa. Lisäksi esitellään aistihavaintoihin perustuvat oppimistyylit sekä sanaston merkitys kieltenoppimisessa ja tapoja sen välittämise…
Ei-kenenkään henkilöhistoria
2016
Televisiodokumenttien tekijänä ja tutkivana journalistina tunnetuksi tulleen brittiläisen Tim Taten ja lapsena kolmannen valtakunnan salaiseen Lebensborn-ohjelmaan valitun saksalaisen Ingrid von Oelhafenin yhteisteos Ingridin juurten etsinnästä on hyvin kirjoitettua populaarihistoriaa. Teos on myös kiinnostava kurkistusaukko Euroopan toisen maailmansodan jälkeiseen historiaan – vaikka sota päättyi, monien kohdalla kärsimys jatkui. nonPeerReviewed
Sininen kukka ja kaivosmiehen hakku
2014
Weil Deutsch die Sprache ist, die ihm sein zweites Leben ermöglichte : Identitäten von Sasa Stanisic anhand deutscher Medientexte : Eine diskursanaly…
2012
Der Vorleser von Bernhard Schlink : Vergleich von Roman und Film
2018
Tämän kandidaatintutkielman aiheena on vertailu Bernhard Schlinkin kirjasta ja siihen pohjautuvasta elokuvasta Der Vorleser. Sekä kirja että elokuva ovat menestyneitä teoksia, ja elokuva seuraa tarkasti kirjan juonta ja tapahtumia. Teoksissa ilmenee kuitenkin useita eroavaisuuksia, ja näitä eroja ja niiden syitä tarkastellaan tarkemmin tässä kandidaatintutkielmassa. Teoriaosassa kerrotaan lyhyesti kirjallisuuden pohjalta tehtyjen elokuvien taustasta sekä esitellään teoksen kirjoittanut kirjailija. Myös kirjan juoni, tulkinta sekä vastaanotto esitellään sekä kerrotaan elokuvasta ja sen vastaanotosta. Analyysiosassa näitä kahta teosta vertaillaan keskenään ja yritetään löytää vastaus siihen, …
Scripsi manu mea Hartmann Schedel in Munich, Bayerische Staatsbibliothek, clm 490
2014
The Padua-trained medical doctor Hartmann Schedel (1440–1514) of Nuremberg is today perhaps best known for his Liber Chronicarum, printed in Latin and German (Weltchronik) in 1493 with an ambitious programme of xylographies. Thanks to his well-spent study years in Padua (1463–1466), he also played an important role in the dissemination of Italian humanism north of the Alps, as witnessed, for example, by his important collection of inscriptions and Humanist texts. His rich library, consisting of manuscripts, both autographs and written by others, and printed books, was bought from his family by H. J. Fugger of Augsburg (1531–1598) in 1552. Fugger’s library was passed to the Bavarian Court Li…
Sota ja ulkopolitiikka Saksan keisarikunnan Reichstagissa vaalikaudella 1903-1906
2014
Tutkielmassa tarkastellaan, miten Saksan keisarikunnan valtiopäivät eli Reichstag keskusteli sodasta ja ulkopolitiikasta vaalikaudella 1903–1906. Päälähteenä ovat Reichstagin täysistuntojen pöytäkirjat. Tutkielma on poliittisen keskustelun aatehistoriaa, missä tutkitaan, millaisiin argumentteihin puhujat vetosivat puheenvuoroissaan. Reichstag oli keisarikunnassa tärkeä poliittisen keskustelun ja yleisen mielipiteen areenana. Parlamenttiväittelyitä tutkimalla voidaan tarkastella aitoja tilanteita, joissa poliittisia käsityksiä esitettiin. Tutkittu ajanjakso sijoittuu imperialismin aikakaudelle ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tarkastelun kohteena ovat ensimmäinen Marokon kriisi, Venäjän–Japa…