Search results for "diskurssi"
showing 10 items of 790 documents
Leimattu lapsuus? Vammaisuuden rakentuminen ammatti-ihmisten puheessa ja teksteissä
2006
Ammattilaisten antamissa selityksissä lapsen vammasta tulee hallitseva piirre ja esimerkiksi lapselle annettuun diagnoosiin latautuu helposti voimakkaita odotuksia. Diagnoosia saatetaan pitää vaikeuksien ratkaisijana tai lapsen toiminnan selittäjänä.Lapsuutta leimaa jatkuva vaatimus toivotusta osaamisesta, käyttäytymisestä ja tavasta oppia. Kehitykseen liittyvää tietoa käytetään hyväksi, kun päätetään esimerkiksi ovatko lapset valmiita osallistumaan johonkin toimintaan tai ansaitsevatko he paikan koulun yleisopetuksessa.Kun puhutaan vammasta tai kehityksestä, arvioitavat ominaisuudet irrotetaan lapsesta. Taitoja ja suoriutumista käsitellään itsenäisinä kokonaisuuksinaan ilman, että lapseen …
Vammaisuus yläkoulun ja lukion oppikirjoissa
2015
TIIVISTELMÄ Tausta, Anna. 2015. Vammaisuus yläkoulun ja lukion oppikirjoissa. Erityispeda-gogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 53 sivua. Oppikirjat ovat tärkeässä roolissa suomalaisessa koulussa. Niitä käytetään paljon osana opetusta ja ne sosiaalistavat oppilaita osaksi vallitsevaa kulttuuria. Aikaisemmissa tut-kimuksissa oppikirjojen on havaittu kuvaavan yhteiskunnan erilaisia marginaalisia ryh-miä vähän ja yksipuolisesti. Erityisen vähän oppikirjoissa on käsitelty vammaisia henki-löitä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vammaisuudelle rakennettuja merkityksiä ja vammais-ten henkilöiden asemointia oppikirjoissa. Tutkimuksen aineisto koostui yläkou…
Erilainen lapsi päivähoitohenkilöstön puheessa : diskurssianalyyttinen tutkimus inkluusiokehittämishankkeen alussa
2009
ADHD-diagnoosin saaneiden lasten vanhempien diagnoosille rakentamat merkitykset
2016
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä vanhemmat rakentavat lapsensa ADHD-diagnoosille sekä miten ADHD-diagnoosin saanut lapsi asemoidaan diagnoosille annetuissa merkityksissä. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten vanhemmat selittävät ADHD:n syitä. Tutkimuksen analyyttisena viitekehyksenä oli diskurssianalyysi ja aineisto koostui 13 vanhempien haastattelusta. Analyysia ohjasi sosio-konstruktionistinen ajattelu ADHD:n sosiaalisesta rakentumisesta kielenkäytössä. Tulokset osoittivat vanhempien merkityksellistävän ADHD-diagnoosia monin eri tavoin. Vanhempien puheesta tunnistettiin kolme ADHD-diagnoosiin tukeutuvaa merkitystä: ADHD selittäjänä, AD…
Isien diskurssit työn ja perheen yhteensovittamisesta
2012
"Minä ja tuntemani vanha ihminen" : diskurssianalyyttinen tutkimus lähihoitajaopiskelijoiden kirjoittamista aineista
1999
Vapaasti kirjoitettu vanhuus : vanhuuden diskursiivinen rakentuminen sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden kirjoitelmissa
2015
Hanna Kuitunen (2015). Vapaasti kirjoitettu vanhuus: Vanhuuden diskursiivinen rakentuminen sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden kirjoitelmissa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologian ja kansanterveystieteen pro gradu -tutkielma, 47 s., 1 liite. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden käsityksiä vanhuudesta. Tutkimusaineistona oli opiskelijoiden vapaan kirjoittamisen menetelmällä tuottamat tekstit, joiden aiheena oli ’vanhuus’. Aineisto kerättiin kaksivaiheisesti siten, että ensimmäisellä kerralla ainoastaan aihe (vanhuus) oli määritelty. Toisella kerralla opiskelijat saivat hyödyntää kirjoittamisen virikkeenä elokuvan ja…
Perhepäivähoito- ja päiväkoti-instituutio varhaiskasvatuksen kunnallisten viranhaltijoiden puheessa
2022
Tutkimuksessa tarkasteltiin perhepäivähoito- ja päiväkoti-instituutioiden tuottamista varhaiskasvatuksesta vastaavien kunnallisten viranhaltijoiden puheessa. Tutkimus tehtiin kymmenessä suomalaisessa kunnassa, ja aineistona käytettiin teemahaastatteluja (N =42). Perhepäivähoito ja päiväkotitoiminta ymmärrettiin diskursiivisen institutionalismin näkökulmasta sosiaalisina käytäntöinä, joiden merkitykset ilmenevät ja muuttuvat varhaiskasvatuksen instituutioiden kielenkäytössä. Aineistoa analysoitiin diskursiivisesti, ja puheesta erotettiin vaihtelevia tapoja puhua perhepäivähoidosta ia päiväkotitoiminnasta. Löydetyissä puhetavoissa perhepäivähoidolle ja päiväkotitoiminnalle tuotettiin erilaise…
Lapsen etu vai perheen oikeus : subjektiivisen päivähoito-oikeuden diskurssit päiväkodin johtajien, vanhempien ja lasten puheessa
2016
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on aiheuttanut runsaasti kritiikkiä koko olemassaolonsa ajan. Järjestelmä on koettu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, vaikka todellisuudessa vain murto-osa alle kouluikäisistä lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen ilman hoidon tarvetta. Tässä tutkimuksessa luotiin kokonaiskuvaa aiheesta tarkastelemalla päiväkodin johtajien, vanhempien ja lasten diskursseja varhaiskasvatuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja lapsen asemasta. Lisäksi eri toimijoiden diskursseja tarkasteltiin suhteessa toisiinsa Bronfenbrennerin ekologisen teorian avulla. Tutkimuksen lähtökohtana oli diskurssianalyysi. Aineisto kerättiin syksyllä 2011 teemahaastatteluilla. Päiv…
Varhaiskasvatuksen työ muuttuu - muuttuuko asiantuntijuus?
2020
Varhaiskasvatus, kuten kasvatustyö ja työelämä laajemminkin, on murroksessa. Varhaiskasvatuksen piirissä työn haasteisiin pyritään vastaamaan lisäämällä korkeakoulutettujen työntekijöiden määrää lapsiryhmissä sekä selkiyttämällä eri ammattiryhmien asiantuntijuutta. Laadullisen toimintatutkimuksemme tehtävänä oli selvittää varhaiskasvatuksen henkilöstön asiantuntijuuden muutokselle tuottamia merkityksiä sekä tunnistaa eri ammattiryhmien asiantuntijuutta uutta henkilöstörakennetta pilotoivissa tiimeissä. Tutkimuksen aineisto koostui henkilöstön päiväkirjoista, kehittämissuunnitelmista sekä ryhmähaastatteluista. Aineiston analyysissa hyödynsimme diskurssianalyysia. Tunnistimme kolme asiantunt…