Search results for "kuoro"
showing 10 items of 35 documents
Laulamisen motivaatio poikakuorossa
2002
"Parhaat kaverit ympärillä oli ihanaa soittaa ja laulaa" : koulun musiikinopetuksesta kuorolaiseksi
2015
Kuorolaulu on erittäin suosittu tapa harrastaa musiikkia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko koulun musiikintunneilla ollut merkitystä myöhempään kuoroharrastukseen. Onko kiinnostus kuorolauluun syntynyt jo koulun musiikintunneilta? Tutkimus on tapaustutkimus yhdestä naiskuorosta. Tutkimusaineisto kerättiin lomakekyselyä käyttäen. Lomakekyselyyn vastasi kesällä 2013 Jyväskylän Naislaulajista 30 laulajaa. Kyselyn kysymykset käsittelivät muun muassa vastaajien koulutustaustaa, musiikkiharrastustaustaa, musiikintuntikokemuksia sekä kuorolaulun motivaatioon ja tulevaisuuteen liittyviä asioita. Osa kysymyksistä oli niin sanottuja avoimia kysymyksiä ja osassa vastausvaihtoehdot oli…
Szöveg és zene összefüggései Kodály Zoltán kórusműveiben = Verbindungen zwischen Text und Musik in der Chorwerke von Zoltán Kodály
2012
Kuorolaulu hyvinvoinnin edistäjänä
2010
Tutkielmassa on esitelty musiikin ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä ja keskitytty tarkemmin kuorolaulun terveyttä edistävään vaikutukseen. Laulamisen on todettu monessa tutkimuksessa edistävän fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, mutta ei sinänsä liiemmin sosiaalista. Muiden ihmisten kanssa laulaessa, joka toteutuu kuorolaulussa, mukaan tulee myös sosiaalinen aspekti, jolloin voidaan sanoa kuorolaulun vaikuttavan ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen puoleen. Sosiaalista hyvinvoinnin mittaamisessa keskeiseksi käsitteeksi nousee sosiaalinen pääoma, jolla mitataan sosiaalista hyvinvointia yhteisössä. Sosiaalista pääomaa voidaan sanoa olevan olemassa runsaasti, kun yhteisöllä on vahva…
Kuoropedagogiikkaa uusin silmin : tavoitteena osallisuus ja taiteellinen taso
2021
Benefits of singing reflected in the conceptual framework of social inclusion
2020
Musiikkiharrastuksella osallisuuteen
2022
Teksti perustuu kirjoittajan väitöstilaisuuden lectio praecursoriaan Jyväskylän yliopistossa 22.5.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Elina Lehtomäki Oulun yliopistosta. nonPeerReviewed
Johtajuus kuoronjohtajan työssä : haastattelututkimus kuoronjohtajien asia-, henkilö- ja ryhmän johtamisen taidoista
2011
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia johtajuutta kuoronjohtajan työssä ja tavoitteena oli selvittää miten johtajuus siinä rakentuu. Kuoronjohtajuutta tarkasteltiin asia-, (management), henkilöstö- (leadership) ja ryhmän johtajuuden kannalta, josta näkökulmasta ei ole aikaisemmin tehty tutkimusta. Työssäni kuoronjohtajana olen havainnut johtamisen taitojen tarpeellisuuden, vaikkakaan kuoronjohdon koulutuksessa ei opeteta johtajuusasioita. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja se toteutettiin viidelle kuoronjohtajalle suunnatun teemahaastattelun avulla. Aineistoa analysoitiin teemoittain. Tulosten mukaan kuoronjohtaja tarvitsee monia johtajuuden taitoja niin asia-, henkilö- kuin ryhmä…