Search results for "työelämätaidot"
showing 6 items of 6 documents
Työelämätaitojen oppiminen korkeakoulutuksessa : asiantuntijaksi sosiaali-, terveys- ja hoitoaloille
2012
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä työelämätaitoja korkeakouluopiskelijat kokevat oppineensa koulutuksen aikana, ja onko ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden välillä eroja taitojen oppimisessa. Tarkastelun kohteena olivat sosiaali-, terveys- ja hoitoalan opiskelijat, joten vertailua tehtiin myös heidän välillä. Lisäksi haluttiin selvittää, onko sukupuolten ja eri-ikäisten välillä eroja kokemuksissa työelämätaitojen oppimisesta sekä onko työkokemuksella, harjoittelun suorittamisella tai aiemmalla koulutuksella yhteyttä kyseessä olevien taitojen oppimiseen. Työelämätaidoilla tässä tapauksessa tarkoitetaan yleisiä, alalta toiselle siirrettäviä taitoja. Tämän tutkimuks…
Yliopistosta työelämään : kehitysprojekti yliopisto-opiskelijoiden työelämätaitojen ja asiantuntijuuden kartuttajana
2016
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka yliopisto-opiskelijat kokevat kehitysprojektiin osallistumisen ja monitieteisen tiimityön tukeneen työelämätaitojen ja asiantuntijuuden kehittymistä sekä selvittää asiakasyritysten edustajien käsityksiä opiskelijoiden osaamisesta ja työelämävalmiuksista. Lisäksi selvitettiin, millaista hyötyä asiakkaat kokivat projektiin osallistumisesta olleen. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla Jyväskylän yliopiston Monitieteiseen työelämäprojektiin osallistuneita opiskelijatiimejä sekä yritysasiakkaita. Ryhmähaastatteluihin osallistuneita opiskelijoita oli 15 ja asiakkaita neljä. Menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tulokset osoittivat, että…
Työelämätaidot muuttuvassa työelämässä : Music Against Drugs ry:n tiimiharjoittelujaksolle osallistuneiden nuorten käsityksiä
2018
Aiemmissa työelämätaitoja kartoittavissa tutkimuksissa ei ole löydetty yhtenäistä määritelmää työelämätaidoille, ja työelämätaitojen tutkimus on ollut vahvasti korkeakouluihin sidottua. Tässä pro gradu -tutkielmassa pyrittiin kuvailemaan ja ymmärtämään työttömien nuorten käsityksiä työelämätaidoista. Tutkielma toteutettiin yhteistyössä Music Against Drugs ry:n kanssa. Tutkimuksessa haastateltiin 12 Music Against Drugs ry:n tiimiharjoittelujakson työkokeiluna käynyttä 20–28-vuotiasta nuorta, jotka olivat virallisesti työttömiä. Nuorilta kysyttiin käsityksiä työelämätaidoista yleisesti, käsityksiä omista työelämätaidoistaan sekä käsityksiä tiimiharjoittelujaksosta työelämätaitojen näkökulmast…
Työelämätaitojen kehittämisen mallit korkeakoulutuksessa
2012
Yliopistojen sisällä käydään keskustelua humboltilaisen sivistysyliopistoihanteen ja muuttuneiden yhteiskuntasuhteiden yhteensopivuudesta. Haastajiksi ovat nousseet työvoimakompetenssit. Artikkelin kirjoittajat erottavat tutkimissaan korkeakouluissa kolme työelämäntaitojen kehittämisen mallia, jotka he nimeävät spesialistimalliksi, integratiiviseksi malliksi ja verkostoituneen kulttuurin malliksi.
Kehittämishankkeet korkeakoulutuksen työelämärelevanssin edistäjänä
2020
Tiivistelmä Muuttuvan työelämän tarpeet ohjaavat entistä painokkaammin kehittämään yhteistyötä korkeakoulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistamaan jatkuvan oppimisen kulttuuria. Yksilötasolla paremmat yleiset työelämätaidot avaavat uusia työllistymismahdollisuuksia ja tukevat opiskelijaa opitun soveltamisessa. Yhteiskunnan tasolla korkeakoulujen työelämäyhteyksien kehitystyöllä varmistetaan työvoiman saatavuutta ja nopeutetaan työllistymistä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan käynnissä olevia ja jo päättyneitä korkeakoulutuksen ja työelämän väliseen yhteistyöhön liittyviä kehittämishankkeita (n=12), niissä tunnistettavia erilaisia työelämäyhteyksien kehittämiseen liittyviä malleja sekä…
Tiimi&Työnantaja -monitieteinen työelämäprojekti työelämäosaamisen kehittämisalustana
2019
Opiskelijan korkea-asteen opintojen aikana toteuttama työelämän kanssa tiiviissä yhteistyössä tehty projekti auttaa opiskelijaa integroimaan oman tieteenalansa kautta syntyvää substanssiosaamista työelämän vaatimuksiin. Projekti palvelee opiskelijaa erityisesti hänen oman osaamisensa tunnistamisessa sekä työelämävalmiuksiensa kehittämisessä. Tässä tapauskuvauksessa kuvataan yliopisto-opintojen aikana kehittyvän tutkimusosaamisen ja tutkimustaitojen roolia osana työelämätaitojen kehittymistä. Tiimi&Työnantaja -monitieteinen työelämäprojekti toimii tässä kuvauksessa esimerkkinä työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavista projekteista. Kurssia kehitetään osana ”Työelämäpedagogiikka korkeakou…