Search results for "valokuvataide"
showing 10 items of 12 documents
Ero ja immersio. Tutkimus artefaktin ongelmasta ja aineellisen ja käsitteellisen välisistä suhteista
2021
Tutkimus on kulttuurifilosofinen ja kulttuurintutkimuksellinen väitöskirja aineellisen artefaktin ongelmasta ja filosofinen tutkimus aineellisen mieltämisen ehdoista. Ihmistekoisen statuksen uudelleen arvioinnin pohjalta kehitän siinä uuden tavan ajatella aineellista ja ruumiillista. Historiallisesti suhteellisen nuoreen artefaktin käsitteeseen on tullut materiaalisuuksien kasvun myötä sen painon sivuuttavaa itsestäänselvyyttä, kuten tapahtui ikivanhalle olemisen käsitteelle Martin Heideggerin käänteentekevän huomion mukaan. Käsitteen neutraloituminen onkin siitä välittymättömän aineellisuuden neutraloitumista, mitä kutsun konstituutioharhaksi. Konstituutioharha on modernissa vallitseva tap…
Mitä ihmettä - valokuvissako lajityyppejä?
2011
Liike ja hetki : kollektiivisen biografian sommitelmia (nyky)akatemiassa
2018
Lukijalle 1. Yliopistoa tutkimassa Sivistystä, lupauksia, kurjistumista Miten meistä tuli yliopistolaisia Metodologisia polkuja 2. Kollektiivisen biografian teoriasta, metodologiasta ja prosessista Kollektiivisen biografian juuret: muistelutyö Subjektiksi tuleminen kielellisen tekniikoissa Kollektiivinen biografia tulemisensa tilassa Minusta meiksi, yksilöstä monikolliseksi: kollektiivista työskentelyä Tiloissa 3. Tila, valo, inspiraatio: Villa Salin Mitattavia jälkiä eli kun 2000-luvun yliopisto kantautuu 1900-luvun alun porvarishuvilaan Minne katosi oma huone ja feministinen tila? Brändättyä nomaditutkijan elämää Lähtökuopissa 4. ”Matkalla olen onnellinen” Vaeltelua erilaisissa tiloissa …
Katoavan maailman elegia : kapitalismin ekokritiikki ja eksistentiaalinen imperialismi
2019
Valokuvatriennaali Lumo 2001 kulttuurituotantona : työryhmän toiminta projektinhallinnan näkökulmasta
2004
Valokuva käsitetaiteena : kolme toteutustapaa Suomessa
1999
Valokuvakeskusten uusi aika : kulttuuripolitiikan kolmannen vaiheen vaikutukset suomalaisiin valokuvakeskuksiin
2017
Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää suomalaisen kulttuuripolitiikan kolmannen vaiheen vaikutuksia valokuvakeskusten toimintaan. Managerialismia (new public management) on pidetty suomalaisen kulttuuripolitiikan kolmatta vaihetta kuvaavana käsitteenä. Suomalaisen kulttuuripolitiikan ja sen vaiheiden tutkimus on ollut Suomessa aktiivista. Valokuvakeskuksista ei kuitenkaan ole tehty tieteellistä tutkimusta, vaan ainoastaan muutamia raportteja. Tutkimuksessa aihetta lähestytään teoreettisesti kulttuuripolitiikan kolmannen vaiheen käsitteiden kautta. Tutkimuksen tarkempana tarkoituksena on selvittää valokuvakeskusten suhtautumista managerialistiseen hallintotapaan ja sen vaikutuksia niin va…