Search results for "yhteisopetus"

showing 7 items of 7 documents

Liikunnan yhteisopetus yläkoulussa - oppilaan toive vai kauhistus : tapaustutkimus yhden yhteisopetukseen siirtyneen luokan oppilaiden kokemuksista

2017

TIIVISTELMÄ Lassila, S. 2017. Liikunnan yhteisopetus yläkoulussa – oppilaan toive vai kauhistus? Tapaustutkimus yhden yhteisopetukseen siirtyneen luokan oppilaiden kokemuksista. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu – tutkielma, 58. Suomen kouluhistorian alussa koulumaailma oli jakautunut sukupuolten mukaan poikakouluihin sekä tyttökouluihin. Liikuntaa alettiin opettaa pojille pakollisena oppiaineena vuoden 1840 alussa, ja tytöt pääsivät oppimaan liikuntaa vuodesta 1899 alkaen. Vasta vuonna 1975 kumottiin laki, jonka mukaan nainen ei ollut kelpoinen eräisiin valtion virkoihin tai toimiin. Tämän kumoamisen jälkeen monissa alakouluissa alettiin …

LiikunnanopetusyhteisopetussamanaikaisopetusTapaustutkimusliikuntayläkouluopetusperuskoulun opetussuunnitelmaopetussuunnitelmat
researchProduct

Yhdessä opettaen ja oppien : mitä opettajat kokivat oppineensa yhteisopetuksen aikana?

2014

Tämä tutkimus käsittelee yhteisopetuksen opettajille tarjoamia oppimismahdollisuuksia. Tutkimuskysymyksemme on: Mitä opettajat kokivat oppineensa yhteisopetuksen aikana? Opettajat kokevat oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioonottamisen suurissa opetusryhmissä yhä haastavammaksi, mikä lisää opettajan työn kuormittavuutta. Tämän myötä opettajat ovat yhä kiinnostuneempia vertaistuesta ja opettajien välisen yhteistyön kehittämisestä. Yhteisopetus voi olla vastaus myös erityisopetusta koskeviin lakimuu-toksiin sekä inkluusion tavoitteeseen, jonka mukaan kaikkien oppilaiden tulisi saada opiskella samassa luokassa. Tutkimuksemme avulla pyrimme esittämään, miten yhteisopetus voi edesauttaa ope…

Opettajien oppiminenoppiminenyhteisopetustyössäoppiminensamanaikaisopetusopettajatinkluusio
researchProduct

Yhteisopetus erityisopettajan työmuotona esi- ja alkuopetuksessa

2015

Tämän tutkimuksen aiheena on yhteisopetus erityisopettajan näkökulmasta. Yhteisopetuksella tarkoitetaan työtapaa, jossa luokassa on paikalla kaksi tai useampia ammattilaisia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää esi- ja alkuopetuksessa työskentelevien erityisopettajien kokemuksia yhteisopetuksen haasteista ja mahdollisuuksista. Tutkimus käsittelee myös kolmiportaisen tuen toteutumista yhteisopetuksen näkökulmasta sekä erityisopettajan työnkuvan muutosta yhteisopetuksen myötä. Aineisto on kerätty kyselylomakkeella Hollolan kunnan esi- ja alkuopetuksessa työskenteleviltä erityisopettajilta. Kyselylomakkeen avulla saatua aineistoa on täydennetty kolmen erityisopettajan haastatteluilla. Tutkimu…

Yhteisopetusalkuopetuserityisopetusesi- ja alkuopetuksen yhteistyökolmiportainen tukisamanaikaisopetusesiopetuskolmiportainen tuki.yhteistyö
researchProduct

Opettajien näkemyksiä liikunnanopettajan työnkuvasta ja yhteisopetuksesta

2000

integroitu opetuskoululiikuntayhteisopetustyön sisältöliikunnanopettajatopetussuunnitelmat
researchProduct

Reflections on co-teaching multilingual university-level language and communication courses

2021

Tässä narratiivisessa kuvauksessa tarkastelemme kokemuksiamme yliopistotason monikielisten viestintä- ja kieliopintojen opettamisesta useamman opettajan yhteisillä opintojaksoilla Jyväskylän yliopistossa. Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi, ja useimmat oppivat englantia ensimmäisenä vieraana kielenä koulussa. Jyväskylän yliopiston viestintä- ja kieliopinnoissa nämä kolme kieltä sisältyvät samaan monikieliseen opintojaksoon. Opintojaksot suunnitellaan yhdessä ilmiöpohjaisiksi monikielisiksi opintojaksoiksi, joita ovat esim. akateemisen lukutaidon, monikielisen vuorovaikutuksen ja tutkimusviestinnän opintojaksot. Käytännössä “...opiskelijat saattavat lukea akateemisia tekstejä engl…

kieli ja kieletkieltenopetusmonikielinen opetusyhteisopetusuniversity teachingmultilingual teachingco-teachingyliopisto-opetuskorkeakouluopetusnarratiivisuuskieltenopettajatkielirepertuaaritnarratiivinen kertomusnarrative accountmonikielisyyslanguage repertoiresyhteisopettajuus
researchProduct

Yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen ja poikien koululiikuntakokemukset, liikunnanopetuksen sisällöt ja liikunnan opetusryhmät

2011

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen ja poikien koke-muksia koululiikunnasta, vertailla koululiikunnan sisältöjä sukupuolten, läänien ja kunta-ryhmien välillä sekä kartoittaa oppilaiden mielipiteitä ja kokemuksia sekaryhmäopetuksesta. Tutkimus on osa Opetushallituksen Liikunnan oppimistulosten seuranta - arviointia 2010 (Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011). Tutkimuskohteena olivat peruskoulun yhdeksän-nen luokan oppilaat. Arviointi oli otosperusteinen ja se tehtiin siten, että mukaan kutsutut koulut edustivat kattavasti eri läänejä, kunta- ja kieliryhmiä ja erikokoisia kouluja. Tutki-muksessa oli mukana 1619 oppilasta 51 eri koulusta. Osallistuneista oppil…

koululiikuntayhteisopetuserillisopetusyläkouluopetussukupuoli
researchProduct

Suomi toisena kielenä -opettaja yhteisopetuksen toteuttajana

2017

Tutkin maisterintutkielmassani suomi toisena kielenä (S2) -opettajan osallistumista yhteisopetukseen. Suomessa erittäin vähän kartoitettu aihe on ajankohtainen ja tarpeellinen muun muassa siksi, että vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS 2014) ohjaa koulua entistä yhteisöllisempään ja monikulttuurisille arvoille rakentuvaan suuntaan. Lisäksi kielenopetuksen merkitystä kaikkien aineiden opetuksessa ovat lisänneet muun muassa monilukutaidon ja kielitietoisuuden käsitteet (ks. esim. Harju-Luukkainen, Kuukka, Paavola & Tarnanen 2015). Integroiva ja kaikkea oppimista tukeva kielenopetus ja yhteistyö voivat olla avainasemassa myös maahanmuuttajien kotouttamisessa. Avaan tu…

monikulttuurisuustoinen kieliyhteisopetussamanaikaisopetusoppimiskäsityksetsuomi toisena kielenäkielen oppiminenopetusyhteistyökielitietoisuus
researchProduct