6533b829fe1ef96bd128b0b8
RESEARCH PRODUCT
Monikerroksista toimijuutta ja monitasoista vaikutusta : Euroopan unioni ja suomalainen korkeakoulupolitiikka
Timo Ala-vähäläHenna JuusolaJohanna MoisioTaina Saarinensubject
korkeakoulupolitiikkakansainvälinen yhteistyöEU-politiikkakansainvälinen liikkuvuuskoulutuspolitiikkadescription
Koulutuspolitiikka ei subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti kuulu Euroopan unionissa EU:n vaan jäsenmaiden toimivaltaan. Euroopan unionilla on kuitenkin niin sanottua pehmeää sääntelyvaltaa, joka toteutuu yhteistyön ja verkostoitumisen eli informaatio-ohjauksen tai pehmeän ohjailun kautta. Unioni onkin viime vuosikymmeninä kasvattanut rooliaan koulutuspolitiikassa, suoraan esimerkiksi erilaisten liikkuvuusohjelmien avulla, ja epäsuoraan muun muassa Bolognan prosessissa, jonka kautta Euroopan unioni on voinut välillisesti vaikuttaa eurooppalaiseen korkeakoulupolitiikkaan yli oman alueensa rajojen. Euroopan unionin vaikutus eurooppalaiseen koulutuspolitiikkaan ei siis rajaudu vain sen omiin jäseniin. Tarkastelemme tässä artikkelissa tätä EU:n joskus ristiriitaiseltakin näyttävää roolia ja vaikutustapoja yhtäällä eurooppalaisessa, toisaalta suomalaisessa koulutuspolitiikassa erityisesti korkeakoulupolitiikan, korkeakoulujen arvioinnin, ja kansainvälisten liikkuvuusohjelmien ja yhteistutkintojen näkökulmasta. nonPeerReviewed
year | journal | country | edition | language |
---|---|---|---|---|
2020-01-01 |